En ole muistaakseni tänä talvena niin paljon kironnut pakkasia kuin eilen aamulla, kun pakkanen oli tarpeeksi volvolle ja Joonas joutui ottamaan citikan, jotta pääsi töihin. Elmolla olisi ollut fyssarikäynti, mutta onneksemme ihana fysioterapeutti ymmärsi tilanteen ja saimme siirrettyä ajan maksutta, vaikka peruutus tulikin vajaa tunti ennen aikaa. mietin jo taksillakin lähtemistä... No onneksi Elmo on, ainakin omalla tuntumalla, ihan ok-kunnossa, ainut mitä epäilen, on kaulurin aiheuttama jumitus niskaan, kun kulkee paljon sillain hassusti pää pystyssä..
Ei olla edes tokoilemaan lähetty hallille, vaan pysytelty sisätiloissa ja pelailtu aktivointipelejä (Nina Ottossonin pelejä). Quru on tehny nyt kahdesti sitä vaikeampaa eli Turboa, kun helpompi eli se Spinny on tullu jo niin tutuksi, eikä tartte enää aivoja käyttää. No Qupa todisti, että sillä on aivot, toisella kerralla nätisti jo siirteli palikoita kohti reunaa. :) Elmo taas paiskoo palikoita niin kovin, että namit lentee kauas ja veljekset kerää potin itselleen. heh! Täytynee ehkäpä joskus taas investoida ja hankkia pojille joku uusi älypeli, kun ne on niin innoissaan noistakin. Ovat innoissaan ku pikkulapset Afrikan Tähdestä! ;D
Tuppaa olemaan liian kylmä itelle kunnon lenkkeilyyn, vaikka muuten saa vuorattua tarpeeksi vaatetta, mutta naama se vaan tuppaa jäätymään ja tässä kurkkukivussa, mikä on vaan pahentunut päivä päivältä viikonlopusta lähtien, ei ehkä olekaan kovin järkevää paljon rehkiä. Koirat tarkenee hyvin, tossut kaikilla jalassa, kunnon toppatakit niskassa ja "papoilla" eli Sakulla ja Elmolla on vielä ollu villapaidat välissä. Tosin eilen tehtiin yksi pidempi lenkki Qurun ja Vertin kanssa keskenään ja silloin niilläkin oli takkien alla villikset ja ei mitään palelun merkkejä. Veljekset tarttee tuota energiankulutusta hiukkasen enempi kuin pappakerholaiset! ;) Onneksi tehtiin silloin joulun aikaan äiskän kanssa kaikille nuo kunnon takit, joissa siis teddyvuoren ja ulkoilukankaan väliin on tehty fleecestä vuoritaskut, jotka vielä täytetty vanulla. Takit ei ole jäykät, vaikka ovatkin paksut. Välissä lauhan jakson aikaan jo unhodinkin kuin hyvät ne on. Qurun takki on vaan vielä hiukan iso, kun jätettiin miehistymisvaraa, mutta olenkin tehnyt vaihtarin nyt, niin että Quru on käyttäny Sakun takkia ja toisinpäin. Tossutehdas pitäsi taas myös avata, kun Qurun tossut alkaa olemaan jo kohta puhki, samoin miun pitäis viikonlopuksi tehdä yhdet tilaustossut valmiiksi, Qurun mamman eli Gabbyn "siskolle" eli Lilylle. Ompelu olisikin mukavaa vaihtelua opintojen tekemiseen, tosin tänäänkin pitäis yksi essee saada palautuskuntoon...plaah. Mistä saisi lisää tunteja vuorokauteen?
No se on viikko jo taas puolivälissä ja viikonloppu häämöttää, saadaan huippuja vieraita: Kati ja Kylli-täti & Tuomas ja Enzo aksakisailemaan ja Bruno-kummipoikani tulee ehkä turisteilemaan. Omiani en ole ilmoittanut, kun niin vähän reenejä vasta takana. Keskitytään kisatyöläilemään ja nauttimaan vieraiden seurasta! :) Tosin Vertti ei niin kauheesti ilahdu mummon veljen pojan (heh!) eli Enzon vierailusta, viimeksikin jouduttiin pojjaat eristelemään, kun kähinää syntyi. Fico!a ei voi edes ajatella Vertin kanssa samaan taloon viikonlopuksi! ;D ;D Sakke-pappa varmaan pakahtuu onnesta, kun tapaa Kylli-ihastuksensa. Täytyy varmaan papparainen laittaa siistiin kuntoon, jos se tehois Kylliin! ;) Ja eikä siinä vielä kaikki viikonlopun Jyväskylän vierailijat, tosiaan Jenny ja Qurun Gabby-mammakin saapuvat aksakisailemaan! Huippua!! :)
Ainiin, ystävänpäivänä Vertille syntyi 2 velipuolta ja 1 siskopuoli Impi-äiskälle, pitäkee peukkuja, että kaikki menee hyvin ja Pertistä, Pirkosta ja Paavosta kasvaa yhtä ihania Virtasia kuin Vertti. Kunhan kasvavat, pitää käydä niitä katsomassa ja ihastelemassa.

Täytyy kyllä olla samaa mieltä tosta pakkasesta...se voisi jo hieman hellittää...Ollaan oltu lauantaista lähtien Rukalla ja suunnilleen istuttu mökissä pieniä lenkkeilyjä lukuunottamatta.
VastaaPoistaKoirien pukeminen on jo ihan rutiini:-) Tossut ja takit päälle, pois, päälle pois...
Hyvää viikonloppua vieraiden kera!
-Jaana&Iisa&Into-
Jaana: Joo, tuo pukeminen on jo rutiinia, tassutossutkin senkun sujahtelee tassuihin..mutta on se vaan aina työlästä neljälle pukea..argh! Niin paljon ootan kesää, ja lupaan etten valita kuumuudesta, kuten en tehny viime kesänäkään..tosin punkeista en välitä ja niistä sit valitankin! ;) Jotain positiivista tässä talvessakin siis.
VastaaPoistaNo se on ollu varsin rentoutumisloma teillä. Mukavaa loppuviikkoa myös sinnekkin! :)
Blogin lukijaksi täällä ilmoittaudun. Kiva lueskella teidän touhuja!
VastaaPoistaKerrohan "meikäläisen" jälkikasvulle (Kylli Wadentytär, Enzo Kitinpoika ja Bruno Millinpoika) terveisiä ja Tuomakselle sekä Katille!
Kiitti Era terkuista, tuli näköjään perille ilman välikättäkin! :D Mäkin käyn täällä aina päivitykset lukasemassa.
VastaaPoistaPakkastahan se on lupaillut tällekin kisaviikonlopulle, mutta onneksi halli on ainakin vähän lämpösempi? Pakkanen on paukkunut täälläkin, eikä olla käyty nyt treenaamassa sitten viime vkl kisojen. Saappa nähä lähteekö shelami lapasesta!
Kati
Kivaa! Kovasti paljon tsemppiä ja iloista mieltä vkonlopun kisoihin!
VastaaPoistaEra: Kiva kun jätit merkkiä visiitistä. :) Välitän Tuomakselle terkut, tosin taitaa se Tomppa itekin täällä käydä lukemassa, mutta ei vaan jätä merkkejä... ;)
VastaaPoistaAivan kohta Joensuun poppoo saapuukin, kivaa!! :)