Tänään Vertti-Virtanen viettää synttäreitä täyttäen 3 vuotta! Iltapalana luvassa perinteinen maksalaatikkonakkikakku (tosin nakit onkin nyt lihapullia, heh!) kavereiden kanssa jaettavana. :) Kuvia ehkä luvassa juhlahetkestä.
Aamulla olikin pojilla tyttöjä kylässä, sillä Mia kävi kyläilemässä Hipun ja Oodin kanssa. Vertti rrrakastui Hippuun, lipsutti korvia ja suunpieliä paljon ja tais vähän Oodia harmittaa, kun Verttiä ei kiinnostanut soopelineiti juuri lainkaan. Lauantaina käydään tyttöjen kanssa vielä lenksulla (jos sää sallii), pääsemme uusiin metsälenkkimaisemiin, kivaa! Aika meni taas kuin siivillä. Kiits Mia seurasta! :)
Synttäreiden (ja ihan myös vaan torstain) kunniaksi käytiin tokoharkoissa. Paikalla Katja ja Bongo & Hanna ja Kit. Tein alkuun Vertillä seuruuta ja jättäviä Kit:n tehdessä hommia. Ruutua tein kosketusalustan kanssa ja välillä Vertti jätti alustalle menemättä ja käääntyi heti nauhan jälkeen. Ruutuun tulee ihan ajan kanssa paneutua, nyt sen reenaaminen on ollut "satunnaista sähläämistä". Välissä tehtiin paikkamakuu, missä Bongo "ryömi" Verttiä kohti, mutta Vepa pysyi, tosin oli kyllä miusta sen jälkeen huolestuneen näköinen ja lisäksi kun oli poissa Vertin näköpiiristä. Siirryin siitä sitten näkyville, jotta saatiin onnistunut suoritus ja keuhkoa palkaksi. :)
Itse treeninä tehtiin 2 luoksetulon pysäytystä, jotka oli aivan nappeja. Tein ekaa kertaa Vertin tokouralla pelkällä käsimerkillä ja toimi! jes, pitää vielä vahvistella myös suullisen kera, jotta ei ala valua ja pysyy tuollaisena. Teimme myös kaukoja, joissa meinas mennä keskittyminen agiradan puolelle... Kuulemma Vertti nousee ihan riittävästi istumaan, vaikka miusta se teki nyt huonosti, jos vertaa kotona tehtyihin.. tarttee siis häiriötreeniä. Sit tehtiin seuruuta, mikä levis ihan täysin, Veikko-agikaveri oli aivan liikaa toisella radalla. Hannan hyvien vinkkien avulla saatiin kontakti nousemaan. Askel kerrallaan ja palkka ja johan alkoi Vepa toimimaan. Itselleni sain kullanarvoisia vinkkejä kääntymisiin. Olohuonetreenit alkaa miulla. ;)

Quru oli myös mukana ja se oli oikeesti ihan super! Eihän se paljon mitään vielä osaa, mutta se, että se tekee miun kanssa, eikä häröile muuta. :) Tehtiin seuruuta, "kii"-leikkiä, luoksetulo, maahanmenoja ja istumisia. Kettu ja Jari oli häiriönä, kiitosta jälleen, jos satut lukemaan. ;) Sit tehtiin kontaktin alasmenoa ekan kerran halliolosuhteissa. Palikka oli minipöydän päällä ja kosketusalustana pahvin palanen (eka oli liian iso ja mies luisui sen mukana kontaktilta pois, kun kovalla vauhdilla iski siihen tassunsa! ;)). Tehtiin varmaan kymmenkunta toistoa ja kaikki hienosti lukuunottamatta sitä ekaa luisumista. Lopuksi kokeiltiin myös ilman kosketusalustaa ja siihenhän se on off-asentoon jäi! Mahti mies, nimi pitäis olla Einstein. ;) Ei olla kotona varmaan viittä kertaa enempää reenattu keinun palikalla ja se on ymmärtäny idean jo niin hyvin, että kotonakaan ei olla kosketusalustaa enää käytetty. Toki sitä tarttetaan aina välillä kun kriteeriä nostetaan, mutta perushommasssa voi siis jättää jo pois. Käskykin siis muuttuu koske sanasta (millä siis alkuunsa olen saanut koskettamaan alustaa ja jäämään oikeaan paikkaan) SEIS-sanaksi, on sitten Vertin kanssa sama ja en toivottavasti sekoile kisoissa pahasti.. ;D Kiitos Laura avusta! :) Ihanaa kun on omien silmien lisäksi joku muukin katsomassa. Loppuun tein vielä Qupalle paikkamakuun, jossa kävin muutaman kerran nakilla palkkaamassa ja niin hienosti onnistuneesta makuusta Qupa sai jackpottina pienen possunkorvanpalasen! Hienosti pysyi makuussa, vaikka toisella radalla agikeinu pamahteli ja muutakin ääntä oli. Näin kyllä, että korvat liikkui, mutta nuorimies makasi, koska niin kuuluu tehdä. Jännityksellä odotan seuraavia treenejä, kun tipahdan täältä onnenkukkuloilta alas. ;D
Viime postauksessa unohdin kertoa, että käytiinhän me viime torstainakin treenaamassa, mukana Vertti ja Quru ja muista paikalla Riikka ja Flai & Priima sekä Katja ja Bongo. Vepa teki ruutua, jättäviä ja poseerasi kavereiden kanssa Jyväskylän kaupunkilehden kuvaan Jattilasta tehtyyn juttuu. Lehdessä olleessa kuvassa Vertti hyppii Riikkaa vasten, koska tapasi ihanaisen Priiman ekan kerran, (siinä jäi Muffy-mummo heti kakkoseksi ;)) ja olihan siihen yritettävä tehdä lähempäää tuttavuutta! Quru totuttautui häiriöön, ensin oli Bongo häiriönä, jolle piti useasti käydä aukomassa naamaansa, mutta sitten alkoi hiffaamaan miten kentällä toimitaan eli tehdään töitä mamman kanssa ja kenttä ei ole vain Qurun, vaan siellä saa olla myös muitakin! Tehtiin putkea sekä leikkimistä ja seuruuta. Toisella setillä saatiin Jari ja Kettu häiriöksi ja heillekkin piti käydä ilmoittamassa mielipide. Kiitos silloisestakin avustamisesta asianosaisille. Quru taisi tehdä seuruuta, putkea ja "kii"-leikkiä. Olikohan muuta, ei enää muista. Siksi pitäisikin aina kirjuutella heti ylös, ni muistas mitä on touhuttu.
Huomenna aamulla koirilla uinti, mutta Elmo ei pääse vieläkään. :( Sen jalkarupi oli jo parantunut ja kerkesi päivän kulkea ilman kauluria, kunnes taas alkoi sitä kaluamaan ja sai ihan vähän ihoa rikki.. Elmo vissiin tahtoo elää loppuelämänsä kauluri päässä!? Ei vaan, oikeesti en tiiä mitä tuon kanssa tehdä, pitääkö odottaa että karvat kasvaa siihen kokonaan vai onko sinne voinut jäädä jotakin sisälle? Toisaalta eihän siellä ole ollut kuin se tippaneula...Pitää miettiä.

Onnittelut Veenolle!
VastaaPoistaT: "Kummitäti"
Veeno kiittää onnitteluista :)
VastaaPoistaMyöhästynet onnittelut Vertsulle!
VastaaPoistaVertsu kiittää! :)
VastaaPoista