torstai 7. lokakuuta 2010

Vertin, Netan ja Qurun kanssa agia

Eilen Vertillä treenipäivä. Vertti ei ollut aivan oma itsensä, se otti painetta muista koirista, se ei halunnut hypätä sinne missä kovasti haukkuva pumi meni (tosin välimatka oli hyvin lyhyt!), liekö mieli olisi tehnyt mennä perään, mutta kun ei saa, paree välttää sinnepäin menemistä..Eka pätkä oli suht vaikeeta pyöritystä, mikä saatiin kyllä ihan ok menemään. Toisessa setissä keppejä, niin että putki tarjolla lähellä ja piti kääntä 180astetta, nää onnistui ja aikas hyvin jo hakee myös eri kulmistakin. Loivasuljettu tuntui vaikeimmalta. Olisin luullut avon olevan, mutta näin ne asiat muuttuu.

Elmo siis saikulla, niin pääsin viemään Nettaa. hih. Hauska kokemus, toivottavasti joskus uudelleen, meinaan Netta oli aikas pihalla, samoin ohjaaja. Ei ihan ekasta kerrasta yhteinen sävel löytynyt. ;D Mutta loppua kohti parani ja Netta tajus, että ai tämänkö kanssa tässä hommia tehdäänkin. Hirmu kuulaisen tuntuinen oli, verrattuna esim. Verttiin. Yhdessäkin kohti: ei katsonut putkeen päinkään, kuten odotin sinne karkaavan. Ai miksi, no kun Vertti olisi siellä ollut! ;D

Quru pääsi myös mukaan, jotta energiavarastoja saataisiin tyhjäksi edes vähän. Aluksi otin halliin radan rakennuksen ajaksi, hienosti oppi räksyttämään laidalla odottaessaan. Se on vaan niin hassu, kun tullaan johonkin kentälle missä muita koiria, ihmisiä jne. se tarjoo hommia, nyt sitä sivua. :) Loppupuolella mentiin hallin toiseen päähän tekemään agihommia Lauran avustuksella, Kiits avusta! :) tehtiin putkea, missä ongelmaksi tuli paikallaan istuminen, karkas aikas monesti sinne putkelle. Tiedämme siis mitä treenata. Sitten herra tarjos itse puomille menoa niin pitihän sitä muutamat kerrat mennä edestakaisin. Ekalla kerralla hiukan mietitytti, mutta seuraavilla olikin miulla haaste pysyä perässä ja katsoa ettei se lennä sieltä alas. Sitten tehtiin keinun paukaukseen ehdollistamista. Mie haluun, että se niin rrrakastaa sitä pamausta ja tietää sen olevan se palkan paikka. Loppuun luoksetulo Lauran pitäessä kiinni. Ja arvatkaas kun tultiin kotia klo. 23.00, Q se vaan jatkoi puuhasteluja, lelut ja luut sai kyytiä. Yritti Vertin saada hippasille, mut Vemu oli toista mieltä - nyt on yö, nukkumaan siitä kakara!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti