Vertti teki kouluttajan tuoman Rauno Virran koulutuksessa olleen pätkän, missä teemana ennakointi. Vertti oli treeneissä aivan kuulolla, vaikka vieressä haukuttiinkin ja tehtiin esteitä. Ekalla kerralla viimeiselle esteelle eli kepeille loistavasti, mutta niistä mentiinkin sitten ohi.. Saatiin tosi hyvin onnistumaan, kunhan maltoin ottaa Vertin mukaan hypyltä ennen keppejä, mutta kuitenkin sitten ajoissa vapautin sinne. Toisena pätkänä hulluteltiin vauhdikkaampi itseluottamus pätkä sunnuntain kisoja varten. Parissa viikossa on tapahtunut huomattavaa kehitystä tuon hallin häiriöiden sietämisessä. Luulin että pidempään menisi, mutta hyvä näin.
Elmon ryhmä teki Lauran valitseman Ruma-Rakin pätkän. Elmo kulki tahmeesti, kun pohja on sitä pehmeää hiekkaa. Mutta vauhti parani ja palkkailtiinkin tiheästi muutamien esteiden jälkeen. Pidettiin välissä myös tauko ja sitten samalla systeemillä eli tiheästi palkkaa. Sitkeästi Elmo teki töitä alun tahmailun jälkeen. Hyvää tekee sen kunnolle tuo pehmeä alusta ja kun hypyt pidettiin aivan matalalla. Ite siellä ei vaan meinaa oikein liikeelle päästä. Kasvaapahan kunto miullakin. ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti