perjantai 2. heinäkuuta 2010

Torstain möllit

..jätettiin sitten Kuhasalo väliin, kun ukkosteli. Mutta sopivasti sade loppui ennen möllejä. Elmolla vain OpenClass-rata ja vertillä möllit sekä ko. rata. Vertti kävi moikkaamassa mölliradalla yhtä ratatyöntekijää. OC-radalla puolestaan huomsin puomin jälkeisillä hypyillä, että miulla on nauhat auki. Esimerkillistä valmistautumista. :D Tiputti 9. riman ja muurin ohi ja oisko keppien alotus sössitty myös. Elmo teki nollan ja vei voiton ja tienasi hihnan ja luita ja lelun, jälleen.

Quru oli hengailemassa ja hiukan myös leikittiin kentällä lötköpötköllä. Tehtiin myös istumista. Ja keskittyminen onnistuu vaikka onkin ihmisiä, koiria, hälinää ja haukuntaa. Myös Tiiamarin kanssa leikki lötkiksellä hyvällä sykkeellä. Quru oli myös sylihoidossa monilla seurakavereilla. Ihmiset on kivoja.

Illalla pienten unien jälkeen reenittiin vielä seisomista (siis sitä näyttely!). Ehkä jonakin päivänä kaivamme hihnankin esiin.

Tänään on ollu pojilla huilipäivä, tosin nyt lähtään käymään kaupungilla. Haemme subit. On aihetta herkutteluun. Toisaalta olen syksyllä sitten Joensuussa yh:na. Arvaako kukaan mitä on tapahtunut? ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti