Rokkikansa on vallannut Joensuun ja sitähän heti eilen hyödynsimme sosiaalistamistarkoituksessa. Käytiin ensin kirkon takana olevassa puistossa hengailemassa, sitten siirryttiin kävelykadulle. Siellä ostin pojille jäätelökojulta jätskit, jep, yhden pallon jakoi kioskin tyttö kolmeen pikariin. Harmillisesti kameraa ei ollut matkassa. Olis ollu niiin ikuistettavan näköinen pikkuQ -tuoksui meinaan niin vanilijalle koko pikkumies! Isommat söi hiukan siistimmin.
Siitä matka jatkui kävelykatua kierrellen Vapaudenpuistoon, siellä oli joku tapahtuma meneillään. Syötiin mansikoita ja pojat kelli ja piehtaroi nurmikolla ketarat kohti taivasta. Vitsi miten helppoo näitten kanssa on mennä tuolla ihmisvilinässä. Elmohan on siis asunut pari ekaa vuotta ruutukavalla ja on siellä kuin kala vedessä. Oikeesti se nauttii ihmisvilinästä ja kun saa niiin paljon rapsutuksia tutuilta ja tuntemattomilta. Ja nyt kun on vielä pentupentunen herättämässä huomiota, rapsutuksia saa vielä enemmän! Ja moni jaksaa kummastella miten avoimia nää on. Qurukin on siitä kiva, että vaikka se tykkää ihmisten huomiosta, kulkee kuitenkin ihmisten jaloissa lahkeisiin tms. tarttumatta.. ;D Sekin onnistuisi tältä kaverilta. Istumista ja sivua reenittiin myös kaupunkireissulla. Keskittyy tekemiseen hälinässäkin kuin kotona.
Ja tulihan totuuksiakin kuultua
- Qurusta: Onpa kaunis koira (poika about 15-vee)
- Elmosta: Täähän on oikein pusukone..
vai sittenkin "totuuksia":
- Vertistä: Tuohan on se isolassie... (humalainen mies) No joo, näyttäähähän se isommalta kun on pentu vieressä, mutta että ihan isolassie?? ;D
Ainut mikä sai Vertin ja myös Quru haukkumaan oli vossikka-hevonen. No illalla oli sitten väsyneitä miehiä eli reissu teki tehtävänsä. Aamupäivällä pojjaat sai syödä uusia lumpioita ja putkiluita pihalla. Ja tietty välissä uintia omassa altaassa. Quru ylpeenä kanteli omaa saalistaan, aarretta piilon muilta. ;)
Nyt meneekin sit tämä päivä karsintoja seuratessa ja kai se on kaupungilla pyörähdettävä, ilman koiria tänään. Huomenna sit taas pojat mukaan. Ja maanantaina töihin..
Tässä vielä muutama kuva "apupojista" keskiviikolta, kun allasta täytettiin:
Miksiköhän altaalla sattuu vuotoja?
Vertistä mukavinta on jahdata letkusta pisaroita:
Elmokin tykkää siitä:
Ja näinhän niille korville sitten kävi...
Ei vaineskaan... ;)
Isolassie!? :D Siinä on kyllä rotuoppi ollut kohillaan :D
VastaaPoistaJesseä aina isompana epäiltiin lassieksi (ei se nyt sentäs niin iso ollut, vaiks iso olikin). Teki joka kerta mieli sanoa, että se on kyllä Jess(i)e :D Oodi sit taas on Ossi(e) :D Hipun kanssa tuo ei onnistu, mut sitä ei ihmiset niin lassieta oo tekemässäkään (varmaan kun on väärän värinen ja nii pieni :D).
Rapsutukset tein kaikille lassieille tasapuolisesti! :)
Parhaamme yritettiin siellä karsinnoissa. Hyvä mieli jäi vaikka sunnuntaina ei nollat meille osuneetkaan. Musta kyllä näyttää että noita Qurun korvia kannattais vähän siistiä (keventää) saattavat muuten jäädä vähän turhan lörpöiksi ;-)
VastaaPoistaMia: Lassiet kiittää rapsuista ja lähettää pusuja siulle ja tein tyttösille!
VastaaPoistaLaura: Hienostihan teillä meni, Onnea! Ja jos ensi vuonna sitten sunnuntaillekkin nollia napsahtaisi. :) Mie niin jännitin tässä koneella miten teille käy ja päivitin tulossivua. Moneen kertaan kirosin etten lähteny kattomaan ja kokemaan sitä tunnelmaa! Mie en uskalla siistiä noita vielä, katotaan kunhan kulmurit irtoilee mikä on tilanne. Parempi lörpöt kuin pystyt, eiks vaan?