tiistai 1. tammikuuta 2013

Menneet ja tulevat - Onnea vuodelle 2013!

Vuosi vuodelta miusta tuntuuu, että koiraharrastusrintamalla touhuaminen on vaan rennompaa ja rennompaa ja reenaamisen määrään nähden myös tuloksellisesti tyydyttyvämpää (minulle). Tämä(kin) vuosi on tuonut mukanaan ihania ystäviä, reissuja, muistoja jne. Kiitos kamut! :) Toivon ensi vuonna homman jatkuvan samanlaisena eli ilon kautta, vaikka asetankin pojille tuloksellisia tavoitteita. Tulokset tulevat siinä sivussa, jos ovat tullakseen. :) Hassua, että entisestä (todellakin entisestä! ;D) kilpaurheilijasta on tullut tällainen rentoilija... Toivon, että jatkossakin osaan nauttia hetkestä, niistä pienistä arjen iloista.

Kokonaisuutena vuosi on ollut hyvä, vaikka vuotta varjostikin epätietoisuus Qurun tilanteesta, mutta siihenkin löytyi syy ja helpotus tuli, vaikkakin mielelläänhän sitä ilman oltaisiin eletty. Emme jää sitä kuitenkaan murehtimaan, vaan eteenpäin. Pahempaakin olisi voinut sattua kohdallemme. muutenkin jotenkin reenaamisen kannalta ollut "repaleinen" kesä ja syksy sekä alkutalvi, (kesällä Vertin nielutulehdus, syksyllä osteopaattihoidot ym.) Mutta siitäkään en ole ahdistunut, vaan nauttinut muusta tekemisestä koirien kanssa senkin edestä. Tehtiin jopa hotellireissu ilman minkäänlaisia kisoja! Wou! ;)

Lauman kasvaminen on ollut yksi suuri ilon aihe kuluneena vuonna, Kiitos Eralle Jesperistä ja luottamuksesta! :) Näin se elämä vie ja sen on aina välillä annettava viedäkin, myös näissä iloisissa ja ihanissa asioissa. Huonoihinkaan juttuihin emme voi aina valmistautua ja varautua, miksi sitten jättää jotakin arvokasta kokematta ja tekemättä, kun siihen tulee mahdollisuus!? Vuosi sitten en olisi arvannut millainen tilanne meillä on nyt. Olen tällä hetkellä hyvin onnellinen! :) Ihme, että uskallan sen kirjoittaa, sillä heti pelkään mikä paha kulman takana odottaa...kai sitä vaan pelkää milloin jotakin ihanaa otetaan pois...

Paukkujen paukkuessa (välikommenttina: ihanaa kun Jepekään ei paukuista välitä! jes! Koko jengi vetää sikeetä unta...) aika laittaa vuosi pakettiin. Mennäänpä ikäjärkässä tuttuun tapaan nämä vuoden 2012 toteutumat (ja -tomat).
SM:t 2012, Tikkakoski, kuva Sirpa Saari
Elmolle vuodelle 2012 asetetut tavoitteet:
- Pitää agility rentona harrastuksena --> toteutui
- Käydä kotiSM:ssä, voishan sitä tavoitella finaaliin pääsyä --> SM:ssä oltiin, muttei finaalissa
- kerätä seuraaviin SM:n nollia kesän jälkeen --> Jep, tehty on ja itse asiassa karsintanollatkin hankittuina
- AVA syksyllä, jos hyvä tuuri käy --> No sekin toteutui! :)
- Jatkaa tokon puuhastelua - jos hyvälle tuntuu voisi käydä kokeessakin --> puuhasteltu hiukan
- Näyttelykehässä käyminen (vetenaariluokkaan kevään jälkeen!) --> veteraanikehät korkattu ERI2:lla
- Jatkaa aktiivista jumppaamista, venyttelyä, uimista --> Jumpattu, venytelty ja vesijuostukin
- Käydä säännöllisesti fyssarilla piip-piipistä nauttimassa --> Jep! :) ja lisäksi osteopaatilla käyty 
- Jatkaa temppujen hömpöttelyä --> Tehty!
- Pysyä juuri niin omalaatuisena otuksena kuin nytkin --> on pysyny ja nuortunut ja hupsistunut vain lisää!

Tilastot: 
Startteja 35 kpl (vuosi 2011 56 kpl) 
Nollat: 15 kpl = 43 % (2011: 30 %) 
Yliaikaiset nollat: 3 kpl = 8,5 % (2011: 18 %) 
Hylkyjä: 11 kpl =  31 % (2011: 36 %) 
Muita, jotka kaikki 5-tuloksia (+ yliaikaa korjailuista):  6 kpl = 17 % (2011: 16 %)

Kokonaisuudessaan tarkasteltuna Elmolla on ollut paljon vähemmän startteja aiempiin vuosiin verrattuna, mutta saldona AVAutuminen, piirinmestaruuspronssi, shelttimestaruuspronssi, SM- ja MM-karsintanollat kasassa. Ehkä voisi jotenkin ynnätä, että vauhti on kasvanut, sillä yliaikaiset ovat muuttuneet aliaikaisiksi - mikä on hassua huomioiden Elmon ikä.. ;) Panostetaan jatkossakin laatuun, ei määrään.. :D Vetskukehien kokkauskin meni paremmin kuin hyvin, yli odotusten (joita ei ollut! :D)..
Vertin ensimmäinen SM-edustus, JoA:n joukkueessa 2012 Tikkakoskella, kuva:Teija Sonni
Vertille vuodelle 2012 asetetut suunnitelmat:
- Agilityssa ohjauskuvioiden opettelun jatkaminen ja jo osattavien asioiden vahvistaminen --> Yritetty on!
- Agilityssa yhteistyön löytyminen myös kisakentillä, ehkäpä tulostakin vois toivoa, jopa nollia --> Juu, yhteistyö ei ole enää niiin hukassa ja nolliakin on tullut..

- Tokossa lähdetään tavoittelemaan AVO1:stä ja sitä kautta TK2:sta ja reenaillaan jo muitakin liikkeitä  --> tokointo hukassa ja vain yhdessä kokeessa, eikä tullut AVO1:stä...
- Jatkaa aktiivista jumppaamista, venyttelyä, uimista
--> Tehty!
- Käydä säännöllisesti fyssarilla tsekkauksessa 
--> Jep ja osteopaatillakin käyty!
- Jatkaa aivojen käyttöä eli temppukoulua
--> Aivojakäytetty on!
- Pysyä juuri niin itsenäisenä oman tien kulkijana kuin nytkin
-->Pientä rauhoittumista ollut ilmassa... mutta pääosin yhä Camell Boots Man! ;)


Tilastot:
Startteja 40 kpl (2011: 37)
Nollia: 4 kpl = 10 % (2011:  ~5 %)
Hylkyjä: 25 kpl = 62,5 % (2011: 78 %) 
Muita tuloksia 11 kpl (5 x 5, 2 x 10, 4 x 15) = 27,5 % (2011: 16 %)


Kokonaisuudessaan yhteistä tahtia ollaan löydetty tai ainakin se tuntuu sille, ettei homma lähde lapasesta, joka kerta.  Vertillä alkaa olla ymmärrys, että agility on yhdessä menemistä ja minullakin on siellä rooli!  Syksyllä asetin välitavoiteen eli tuplata SM-nollat ensi kesään. (2012 kisoihin saatiin 1! :D) Eli syksylle 1 ja keväälle 1. No nythän niitä on jo 4! Isoin haaste on ollut (ja mistä niitä 5 tullut useampikin) kepit, mutta ne ovat työstössä ja sitä jatketaan. Tokossa motivaatio tänä vuonna on ollut muualla kuin meillä ja yksi pieleen mennyt koe. Kisata pitäis, ei kai ne tulokset muuten tule!? Sillä liikkeet on jo hallussa.
Tampereella 05/2012 kuva: Jukka Pätynen











Qurun vuoden 2012 tavoitteet ja toteutumat:
- jokusessa näyttelyssä käyminen --> Ei käyty ei
- tokossa reenausta ehkä hiukan aktiivisempaan tahtiin kuin edellisenä vuotena
--> no ei se tämäkään toteutunut
- tokossa kisauran korkkaus, ehkä
--> no ei tämäkään..
- agilityssa ohjauskuvioiden opettelua, radanluvun opettelua ja esteosaamisen vahvistamista (itsenäisyyttä, häiriötä jne.)
--> Jep!
- agilityssa kisatavoitteena 3-luokkaan nousu
--> Toteutui!
- jatkaa aktiivista jumppaamista, venyttelyä ja uimista
--> Toteutui siltä osin kuin saikkuilulta kyettiin.
- käydä säännöllisessä tsekkauksessa fyssarilla
--> Jep ja lisäksi osteopaatilla ja paristi lekurissakin juostiin...
- jatkaa temputtelua
--> Jepulis!
- pysyä just niin vauhtiveikkona kuin nytkin!
-->  Ei ollut koko vuotta vauhtiveikkona, mutta nyt lääkityksen löydyttyä iloinen Quru on palannut! :)

Tilastot:
Startteja 20 kpl (2011: 6)
Nollia: 4 kpl = 20 % (2011: 50 %)
Yliaikainen (0,67) =  5 %
Hylkyjä: 11 kpl = 55 % (2011: 16 %)
Muita tuloksia: 4 kpl = 20 % (2011: 32 %)

Kokonaisuudessaan Qurun vuosi oli repaleinen. Ei mennyt kuin strömssöössä, mutta pääasia että nyt meillä on ilopilleri Suikkanen takaisin!  Terveydentilan epäselvyys varjosti siis meidän tekemistä... Silti Quru nousi kolmosluokkaan ja se osaa vaikka kuinka ja mitä (sellaistakin mitä ei ole opetettu! :D). Toko oli koko vuoden aikaslailla jäissä, toki humputeltiin jotain satunnaisesti, mutta järjestelmällistä reenaamista ei ollut. Uimaankaan ei päässyt kesällä.. :( No ensi vuonna sitten!

Ja sitten Vuodelle 2013
uudet pläänit
- yllättäen ikäjärkässä, mutta mennäänpäs nuorimmasta vanhempaan! ;D Sanomattakin selvää, että ennen näitä kisallisia ja reenillisiä tavoitteita toivon koko porukalle terveyttä!

Jesperi
Jepserillä tällä hetkellä vajaa 5 kk ikää. Perusjutuissa mennään ja kiirettä ei pidetäkkään, mutta haaveena olisi, jos tokossa ALO:n hommat saataisiin hyvälle mallille ja samalla jo AVO:n alkeita vuoden kuluessa. Agilityssa kevätkesällä aloitellaan hiljalleen juttuja (siivekkeiden välistä juoksua, putkea, pussia jne.) ja terkkatarkkien jälkeen sitten syksyllä "oikeesti" aloitellaan hommat, jos kaikki ok. Sitä ennen siis perushallintaa ja tokohommia. Näytelmiin kyllä (jos korvat ok), voitais vaikka aloittaa erkkarin pentuluokasta? Lisäksi paljon aivojen käyttöä = temppuja naksulla ja ilman! Toki verijälkeä ja kaikkea muutakin mitä isot pojat edellä, niin Jesper perässä! :D Nautitaan elämästä ja luodaan suhdetta! :)


Quru
Nyt kun lääkitys on balanssissa voidaan jatkaa hommia aktiivisesti ja jättää kulunut vuosi vaikka sellaiseksi "henkisen kasvun" vuodeksi! heh. Toisin niin ei taida käyneen, sillä lääkityksen myötä meille on palannut sellainen Quru 1,5-vee! ;) Agilityssa pääpaino onkin vauhdin palauttamisessa sellaiseksi mitä se oli ennen tätä terveyshässäkkää. Mutta kyllähän me niitä SM-nolliakin tahdotaan ja uskon, että jos lääkitys ei ole vienyt kiltteyttä ja kuuliaisuutta pois, niin niitä tulee. Määristä en aseta tavoitetta, tulee sen mitä on tullakseen. Tokossa voitais ryhdistäytyä tai sitten panostetaan vaan agiin. Muuten jatketaan jumppaamista, temppuilua jne. Nautitaan herra Suikkasen toilailuista ja toilaillaan yhdessä! :) niin ja näytelmistä käydään se H (tai enempikin käy) hakemassa (kun  EH:ta saadessa ei ikää ollut yli 15 kk), jotta seuraavana talvena kulkusille voidaan hyvästit heittää...

Kuitenkin tärkein juttu on Qurun voinnin pysyminen hyvänä. Kävimme ennen joulua kontrollissa ja arvot olivat parantuneet hienolle tasolle ja kontrolli vasta 4 kk päästä. Jee!
Vertti
Toivon yhteistyön syvenevän agilityssa ja voishan sitä asettaa tavoitteeksi nollaprosentin parantamisen. Lisäksi vaikka SERT:n. Eikä se hassumalta tuntuis päästä Kirkkonummelle medikoirankin kanssa yksilöihin, mutta ne ovat kuitenkin vielä kaukana (se tupla!). Ennen kaikkea se asenne säilytetään, että en välitä vaikka kurvit valuu ja venyy, kunhan mennään yhteistä rataa! ;) Vielä ei ole "nipotuksen" aika... Oikeesti Vertin kanssa radalla on niin huippua, kun se mennessään yrittää pakarasta tai pohkeesta napata, jos edessä olen. Ärisee, turisee ja ähisee kepeillä tai muualla, mutta tekee kontaktit niin särmänä! Vielä kun ne kepit selätetetään, niin jee... Tavoite minulla on myös luottaminen ihanaiseeen vauhti-Vertti-Virtaseen!
Joan kisoissa 6.6.2010, kuva Eeva Nygren
Tokossa on haastavaa asettaa tavoitetta, mutta jos innostus kovasti iskee, niin laitetaan se TK2. Muuten jatketaan samanlaista menoa, temppuja ja kaikkea mitä päähän pälkähtää. Esim. verijälki haaveena ihan oikeessa osaavassa opissa ja eiköhän se keväällä/kesällä toteutetakkin. Itse kokeiltu, mutta alan miehen opeilla vois homma edetetä pidemmällekkin....
Vertti 14 kk tokohommissa. Kuva Heidi Utriainen



Elmo
Tavoiteeksi vois agilityssa asettaa SM:ssä finaaliin pääsyn ja vaikka hyppysertin, vaikka ehkä mahdotonta onkin, kun ne eivät ole mein juttuja ne hypärit (kontaktit on se agilityn suola!). Karsintoihin mennään ja kisataan muuten se mikä hyvältä tuntuu. Reenaamisessa panostetaan vahvuuksien vahvistamiseen ja pikkupuutteiden hiomiseen. Ihmeitä ei tässä iässä enää tehdä. Ylläpidetään se mitä meillä on! Oikeesti me nautitaan Elmon kanssa yhdessä tekemisestä! Parhautta antaa Elmon "varastaa" lähdössä,  yrittää itse juosta sen mitä kintuista pääsee ja näyttää Elmolle lyhimmät tiet ja reitit lähdöstä maaliin ja tulla sinne aina voittajina, hengästyneenä kannustamisesta ja juoksemisesta ja nähdä se pikkuElmon naurava nakkisuu ja niiin onnellinen ilme! :) Näitä hetkiä toivon, jos jotakin toivetta esittää saan ensi vuodelle. :) Muille lajeille ei tavoitteita, Elmo häärää kaikessa mukana, jopa siellä verijäljellä. Innolla kaikessa se on mukana ja toivottavasti niin jatkossakin! Temppuja sählätään ja voitashan siellä vetskukehissä toisenkin kerran käydä.

SM:t 2010 Vantaa, kuva Eeva Nygren

kuva: Mikko Marttinen
Ilon kautta seuraavaa vuotta kohti! Onnea, iloa ja menestystä kaikille vuoteen 2013! :)

4 kommenttia:

  1. Hyviä pohdintoja tossa alussa. :) Paljon ootte ehtineet kokemaan vuoden aikana! Hauskaa uutta vuotta sinnekin sekä onnea ja menestystä vuodelle 2013!

    Veljekset on näköjään tässäkin asiassa samanlaisia; Dippiäkään ei yhtään näytä häiritsevän tuo pauke. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! :) Kivaa, että hyvässäkin ovat samiksia! ;D Yöllä Jesper veti vaan takapihalla itsekseen omaa vauhtirallia paukkujen paukkuessa muiden keskittyessä siihen miksi sinne mentiinkin - pissalle. Jespen mielestä sinne mentiin yöhippasille ja naapurit vaan antoivat väriloistetta ja kannustusta raketeilla! ;D

      Poista
  2. Kiitos vaan itsellenne Jesperin huippuhyvästä kodista! Onpa hienoa ettei sekään välitä paukuista mitään!

    Onnea, terveyttä ja kaikkea muutakin hyvää uudelle vuodelle koko teidän perheelle!

    Era

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Era! <3 Ollaan yhteyksillä ja terkkuja tein poppoolle!

      Poista