keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Pientä treeniä

Sisätokot ovat käynnistyneet pakon sanelemana. Tauti otti ja paheni sitten viime keskiviikon treeneistä..viikonloppuna nosti jo kuumetta. Eihän tätä ole kestänytkän kuin useampi viikko, mutta nyt alkaa jo näyttää paremmalle ja virheistä kun oppii, Laura tuurasi eilen miun koulutusvuoron (Kiitos :)) ja tänään jätin myös agitreenit väliin. Pitipä taas valittaa, vaikka oikeasti ei pieni flunssa ole mitään, sillä lukemani kirja Kirottu hiljaisuus laittoi taas pohtimaa asioita. Kannattaa lukea, jos eteen sattuu.

Tuleepahan pojille oikeasti aksataukoa ja itselläkin treenimotivaatio kasvaa (ja samaa tahtia kunto laskee :D). 

Asiaan siis. Kirjaan muistiin mitä sitä on sisätokoiltu tai temppuiltu, ettei shelamit (etenkin nuorisojaosto) ole turhautuneet sohvalla möllöttävään emäntään.

Perjantaina Elmolle jättöjä (odottamista luoksetulon kutsuun), sukan pois vetämistä tai no alkuun sukan kosketusta (kiitos Marjon temppuidean). Vertille samaa sukan kosketusta ja voi-kaukojumppaa. Qurulla sama setti kuin Vertillä.

Lauantaina aamupalat tokoillen. Elmolla sukan vetoa ja "peppu"-temppua eli peruutusta sohvatyynylle. Vertille avo:n kaukoja, "peppu"-temppua ja sukan vetoa. Qurulle "peppu"-temppu jo aikas pystysuoralla sohvatyynyllä ja sukan vetoa. Illalla kimppapaikkismakuu ja siitä sian suteja.

Sunnuntaina Elmo jatkoi sukan vetoa, odotusta eli jättöjä. Vertti teki voi-kaukojumppaa, sukan vetoa ja 2 x metallinouto. Qurulle oli ohjelmistossa sukan vetoa, voi-kaukojumppaa, odotusta eli luoksarin jättöjä, sivulle tuloja (tänne-käskystä, karsitaan vasten hypähtäminen pois), seuruuta pienet pätkät.

Maanantai oli lepo. Tiistaina Elmolle muutama odotus, liikkeestä seis ja istuminen niin seisomisesta kuin maastakin. Vertille uutta juttua eli sivulle tuloa, mutta miun oikealle puolelle (liki), istumista niin seisomisesta kuin maastakin, sukan vetoa ja metallia x 1. Quru teki myös istumista, sukkaa pois ja noutoa (nostoa/käteen tuontia lyhyeltä matkalta).

Tänään Elmolle taas odottamista, mutta nyt välillä seuruusen lähtöjä ja välillä jättöä, metskua (kapulan koskemista), liikkeestä seis. Vertille 2 x metallinouto, avo-kaukoja (matka yli 5 m) ja voi-jumppaa. Qurulle istumista ja noutoa (nostoja ja tuonteja lyhyeltä matkalta sekä tuontia miun liikkuessa karkuun).

Jospa huomenna pääsis jengi Jattilaan tekemään tokosetit. Toki se on ihan voinnistani kiinni. Maltti taitaa olla nyt valtti, jotta tervehdyn.

p.s. kuviakin ehkä joskus otetaan ja tulee, kun uusi akkukin jo saapui, mutta olivatkin liikkeestä tilanneet väärän.. argh. Vaikka vanha oli mallina tilausreissulla. Vielä sitä oikeaa odotellessa kuvauksetkin saavat odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti