Tänään on vietetty Qurun 1-vee synttäreitä toiminnan muodossa (siksi postauskin hiukan jäi näille tän vuorokauden vikoille minuuteille), mutta huomenna onkin sitten synttäribileet. :) Kuvia viikonloppuna synttärisankarista ja kavereista.
Päivällä käytiin koko porukan voimin hallilla, mutta vain sankari pääsi treenaamaan. Quru näytti Joonakselle kuin se pujottelee, kaahottaa hyppyjä ja putkea sekä kuinka mallikkaasti vuosikas osaa ottaa 2on 2offi:t. ;) Lisäksi tehtiin rengasta kepon avustuksella. Quru rallatti peräti 9 esteen pätkän, ja sehän menee kun vaan ohjaa. Oikeesti ei Qurun taidoilla noin vaikeita tehdä, mutta kunhan kokeiltiin ja rallateltiin.. :)
Lisäksi reenatttiin myös välistävetoa hyppyneliöllä (rimat 20cm) ja no problemus. :) Tuntuu, että pitää alkaa hommassa hiukan etenemään, jotta ei tympäänny aina samojen juttujen hinkkaamiseen (kontaktit, kepit), tosin ei tunnu siitä kyllä vaaraa olevan, mutta kuitenkin. Ja tänään pistin myös merkille sen, että tykkäs rukkaspalkasta, mutta ihan kuin olis oottanu, että mennään nyt ja tehdään noita hyppyjä ja vauhtijuttuja... ;) Ainiin, mentiin A kolmesti läpi, jotta tietää sellaisenkin olevan olemassa, tokalla lensi kaaressa harjan yli, joten tääkin ketjutetaan, jotta tietää sit mitä lopussa tuleman pitää ja on offilla tulee siis Quru myös A:n tekemään. Muutama keinun paukautus kuului myös ohjelmistoon. Q odottaa oikein paukausta, kun siitä tulee herkkua.
Eilen kävin myös kaksistaan Qurun kanssa hallilla. Kokeiltiin ekaa kertaa muuria (miniversiota), ekalla otti tukea kalikoista, mutta seuraavat ok. Samoin pituus (2 palikkaa) oli ohjelmassa ekaa kertaa ja no probleemus. :) Tehtiin putki hyppy takaakierrolla rallatusta ja se oli Qupasta kivaa. Lisäksi keinun ääni ehdollistamista ja keppejä. Pussi ja pöytä taitaa olla esteet, jotka vielä tutustumatta.
Kotona ei olla vieläkään aloitettu Vertin kanssa tunnaria, mutta noutoa ollaan otettu koko kolmikon voimin useasti. Siihen on kehitetty leikki, jossa kaikki kolme shelamia häslää ja innolla ja silläpä leikillä saadaan Vepa ja Qupa tuomaan myös metskua. Kaikki pojat paikalleen odottamaan ja 12 noutokapulaa muutaman metrin päähän ja vapaa-käskyn jälkeen se kuka tuo kapun mammalle, saa namin. Kilpaa hakevat kapuloita ja hassua on, että Vertti on tuonut metskua, vaikka tarjolla olis ollu puisiakin... Katsotaan, jos tällä "kilpailulla" saisi Vertinkin aivopestyä noutomieheksi, meinaan Elmo on saatu tällä keinolla innokkaaksi kapulan tuojaksi...
Tänään oli Vertillä hallilla tokotreenit. Tehtiin paikkaistuminen, missä jättäminen ei meinannut onnistua, vaan heitti maaten, mutta kun jäi, istui mallikkaasti. Paikkamakuussa ei ongelmia, vaikka olin tovin piilossakin. Seuruuta tehtiin ja siihen taas itselle Hannalta muistutus, että maltti käännöksiin eli armoa koiralle, miun ei tartte kääntyä salamana liikkurin käskystä. Sitten tehtiin jättävät, maa hienosti, seisomisessa siirteli tassuja kun menin taakse (hyvä treenata jo suoraan avon tavalla), alon luoksetulo ok. seuraavaksi treenattiin hyppyä niin alona kuin avonakin. Kaukojen istu käsimerkki vaihtuu, sillä on liian samanlainen luoksetulon stopin merkin kanssa. merkit vielä pohdinnassa.. Lopuksi muutama luoksetulon stoppi vinkupallolla että namilla. Hannalta saa kyllä niin huippuja vinkkejä, joita ei ennen ole vastaan tullut, enkä ite kyllä hoksaisi. Aivan mahtia. :) Kyllä pitäis kehitystä Vepassa (ja miussa ;)) tapahtua.
Illan aikana vielä pojjaat pääsi parturiin eli tukkien kampaus ja kynsien leikkuu, jotta billeissä ovat sitten huomenna siistejä. Aamusta mennäänkin hallille Marjon ja tyttöjen kanssa ja sieltä suunta jatkuu ilmeisesti uusia shelttityttöjä moikkaamaan lenkin merkeissä ja sitten illalla yhdet shelttitytöt tulee juhlimaan ja syömään herkkuja..;) Nyt nukkumaan, ni jaksaa taas huomenna shelamilauman kanssa touhuta.
Paljon onnea 1-vuotiaalle!!!
VastaaPoistaJaana: Vuosikas kiittää! :) Näin se aika vaan menee ja pennut ei ole enää pentuja...tai no ehkä vielä hiukan mieleltään, mutta aikuisilta pojilta jo näyttävät. :)
VastaaPoista