sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Nyt sattu Juhaa, eikun siis Qurua leukaan!

Tänään aamu alkoi huipusti kun Qupan Minna-kasvattaja Halmi-sheltin ja Vanu-aussin & Laura Mummo-Muffyn kanssa tulivat kyläilemään. :) Ihanaa kun kävitte, se aika tuppaa menemään aina vaan niin nopsaan. Siitä porukkalla jatkettiin sitten matkaa hallille, jossa tapahtui se, mistä otsikko on tullut. Qupa aloitti omat treeninsä tekemällä hyppytreeniä, jota ei siis ole tehnyt sitten sen elokuisen koulutuksen.. No viidennen hypyn jälkeen pikkuQ ei saanu etutassujaan alleen ja leukahan se maahan otti.. alkuun näytti pahemmalle kun verta tuli, mutta pienen pienellä naarmulla selvitiin ja kaikki hampaat suussa! Vika hyppy oli sen jälkeen kenkku, mikä piti kiertää, mutta hyppysuunnan vaihdoksella homma pelitti! Nyt on sit selitys jo valmiina, jos kisoissa Quru ohittelee viimeisen hypyn (Joonas keksi tän selityksen! ;)). Lisäksi tehtiin puomin alastuloa, seuruuta sekä verkoilla kuutta keppiä.

Elmo teki kymmenkunta puomin alastuloa ja nyt jo kokonaisella puomilla, jopa putkelta vauhtia, mutta selvästi tarttee vielä "helpompia" toistoja, koska jarrut hirtti muutaman kerran kiinni jo liian aikaisin eli kaikki tassut puomilla. Sit mie tein Nepan kanssa hiukan tokottelua, mutta kierrokset oli liian kaakossa, kun Laura ja Minna teki Elmolle viereisellä kentällä 5hypyn perussarjaa, oli tehny kuulemma ihan hyvin. :)


Vertti teki ekaa kertaa verkkokeppejä, alkuun oli ihan ilmeellä what!?!! Mutta sit kun hiffas, että ai nää on kepit, ni homma luisti. Vertillehän ei ole opetettu keppikulmia kunnolla, joten verkkojen/ohjureiden kautta ne vois sille vaiks opettaa, jos meinaan siitä oikeesti agikoiraa ja miksipäs en meinais. ;) Sit rallattiin puomi-putki-hyppy-rallia. Miusta tuntuu, että rupeen treenaamaan Vertille erilaisia lähtöjä on offista. Kokeilin tänään ja hyvin odotti tule-käskyä, vaikka välillä vapautus oli tosi nopee ja välillä juoksin kauemmaksikin ja odotus oli pitkä. Tarttee vaan treeniaikaa näihin ja itsenäistä sellaista, mutta k: ti (kouluttajana 2 ryhmää), ke (Elmon ja Vertin agitreenit) ja to (Vertin (+Qurun) tokotreenit).

Viikolta on kirjaamatta kaikki tapahtumat, joten palataanpas niihin. Ti oli fyssari ja vein Qurun & Vertin ja ajatuksena oli, jotta hoidetaan ensin Qupaa ja jos ei mitään isompaa ni sit myös Vepaa. Qurulla olikin niskat jumissa, sehän ui sillain pää pystyssä sitä lelua hakiessa ni ei ihme. Joten Vertti sai vaan tyytyä olemaan seuramiehenä, mutta onneksi sai Hannelelta rapsutuksia ja joltakin toisen asiakkaan isännältä myös rapsut aulassa, reissu oli siis Vapallekkin pelastettu! ;) Muutaman viikon päästä on koko kolmikolle aika, tsekkaus kaikille missä mennään.

Keskiviikkona oli agitreenit. Elmo sorsaili, karkaili putkiin yms. Ei tulla kyllä tuolla menolla enää ikuna nollia tekemään. Missä se entinen maltti on valtti-Moilanen? Puomilla otettiin toistoja alastulolla ja muutaman kerran karkasi myös suorittamaan omalla luvalla koko puomia, mutta jarrut toimi! jes. Vertille saatiin yksi kohta toimimaan sika hyvin, uskomattoman pienellä kaarroksella. Tehtiin niisto + niisto (jalat väärään suuntaan! :)). heh. Vertillä on asenne kyllä kohillaan, ärisee ja puhisee mennessään mm. kepeillä. Siispä ilmoitin sen Hukka-Putken kisoihin ensi lauantaille. Hui, jännittää, oikeesti (vaikka yleensä en kisoja paljon jänskäile), kun kisataukoa niin paljon takana, mutta siitähän se taas lähtee, keväällä ois suunnitelmissa kisata ja paljon! Jippikajee! Kisareissut on parasta! :)

Torstain tokoissa Vertille saatiin seuruuseen tai oikeastaan miulle hyviä vinkkejä oman kropan käyttöön käännöksissä. Lisäksi kokeiltiin noutoa hallilla, mutta noup, tiesi kyllä mitä pitäis tehdä, mutta esimerkiksi aidan takana oleva agi olis ollu parempi vaihtoehto jne. Nyt on sit noutosulkeiset ruokakupin kanssa kotona, joka ruualla. Kotonahan vertti tekee hyvällä draivilla aina yhden noudon, mutta ei sen enempää.. No nyt aivopestään shelami. Lisäksi tehtiin loppuun muutama ruutu namipalkalla, taustalla oli koiria, ihmisiä muutaman metrin pässä ja ekalla meinas Priima-tyttöystäväänsä sinne kirmata etsimään, mutta onneksi Laura pelasti tilanteen ja Vepatsu palasi palkalle. Muut hyviä ja vauhdikkaita, hiukan kierti vasenta laitaa, mutta seillä oli just eniten populaa takana. Ruutukin otetaan tehotreeniin.

Sit pari muuta sattumusta viikon varrelta a´laa Penttisen pojat:
Perjantai-iltana Quru nukkui eteiskäytävällä ja ryntäsi tietsikka huoneeseen kauheella spurtilla, siis ihan oikeesti lähti, ku sitä ois aseella uhattu.. no sieltä se pyrähti miun luokse olkkariin sohvalle ja haisteli omaa peppuaan, tais Qurulla vaan tulla pieru nukkuessa, mikä säikäytti nuoren miehen! :D :D Mörköikä(kö)? ja mörköjä on nähtävästi monenlaisia... heh!


Elmokin järjesti oman "shown" perjantaina iltaruualla, meinas sit tukehduttaa itsensä, juu, ruokanappulalla! Hotki ruokaansa niin, että kuului ihme ääntä ja menin viereen, niin E seisoi ihan jäykkänä, paikallaan ollen, silmät sillain lautasina. Mie rupesin vaistomaisesti taputtamaan kylkiä ja sen kyljet/maha alkoi pullistumaan ihan selkeesti ja nopeesti, siinä vaiheessa yritin kurkata nieluun ja jatkoin kopsuttamista ja sit tilanne normalisoitu. Huh. En tiedä mitä ja miten se sen teki, mutta tuohon pystyy mein jengissä vain Elmo! Mies, joka on harkittu ja hillitty, mutta aina silti sattuu ja tapahtuu. Onneksi tällä kertaa vältettiin kuitenkin lääkärit, alkais olemaan epikriisi jo täällä Jyväskylän suunnallakin jo turhan pitkä huomioiden aika mikä ollaan täällä asuttu. Tosin, jos se ois tukehtu, ni ei paljon lekurit olis ehtiny auttamaan..

Muuten elo on täällä tasaantunut, kun oma lauma koolla ja Saku on Mikkelissä. Papan jalat kulkee kuulemma ihan hyvin eli säikähdyksellä siis selvittiin kähäkästä.

2 kommenttia:

  1. Nyt minä sen siis näin, että teillä treenataan verenmakusuussa ;)

    Tosi kiva oli käydä, vihdoinkin pääsin rentouttavalle Pois Kottoo -reissulle!

    VastaaPoista
  2. Minna: jep, nyt näit millaiseen perheeseen olet Qupan antanut... poika ressukka joutuu niin koville! :) Eikä auta enää selitykset, kun totuuden näit! ;D

    VastaaPoista