Torstaina saapui paljon (ainakin Sakun mielestä ;)) odotettu "vieras" -hakemaan Sakun kotia. Äitini oli saapunut iltapäivällä meille ja kun tulin töistä oli ilo ylimmillään. Torstaina ei tehty mitään ihmeelistä, tai no käytiin jätskiostoksilla lähikaupalla, mutta kun lähtee liikkeelle vartin vaile ysi ja mukana vanhus ja nuori, tuloksena kiire - juostiin siis pentu ja vanhus sylissä, jotta ei tarttennut oven edessä todeta, että olishan ne jätskit maistuneet. Kyllä ihmiset varmaan mielessään miettivät, että vai tuollainko niitä koiria nykyään lenkitetään.. vai valmistautuvatko nuo koirankannon MM-kisoihin! ;D
Perjantaina "mummon" kanssa pojjaat olivat leiponeet pullaa yms. ja ottaneet muuten vaan rennosti takapihalla auringosta nauttien. Töistä tultuani käytiin kaupunkikävelyllä koko poppoon voimin. Illalla Elmo sai vielä laaatuaikaa käymällä miun kanssa pienellä juoksulenkillä.
Lauantaina vain löhöiltiin koko päivä. Tai no illalla oli kaikilla varattuna ajat pedikyyriin. Qurulla se meni taas kivuttomasti, saparoa maistellen. Ja muut sai palkaksi oman vuoronsa päätteeksi keuhkoa. Lisäksi isoille (Joonas totesi, että onneksi Q:lta ei tartte vielä harjailla hampaita ;D) oli varattu myös hammashoitajalle ajat eli hampaiden harjaus kanatahnalla.
Äsken lähtivät Saku ja "mummo" jatkamaan matkaansa Kuopioon lastenhoitajiksi. Sitten saavat pari päivä kotosalla huilia kunnes tiimi Q & V saapuvat hoitoon SM-reissun ajaksi. Ja hoitosopimus oli tehtynä ennen kuin äiskä oli Qurua tavannut, mutta mieli ei muuttunut. Olivat harjoitelleet perjantaina kassiin pakkautumista, oli jo meinaas salakuljettamassa sitä mukanaan Mikkeliin.. tosin tänään ei siitä ollut enää puhetta, vaan sanoi, ettei tostaina tartte kauheeta kiirettä pitää, voidaan kuulemma ajella rauhassa.. ;)
Ainiin, Qurusta vesi on ihan parasta! Havaittuamme tämän, laitoimme sille takapihalle pienen matala n kulhon (vai miksikäs niitä oikein sanotaan? vanna? saavi?) no kuitenkin. Käy "uimassa" siinä ja tänä aamuna oli miun kanssa suihkussakin ihan suihkun alla, kastui, mutta se oli vaan kivaa! Omituinen Q! :) itse asiassa torstaina yöllä (tai silloin kun työläisen pitäisi olla jo unessa) oli pientä hepulia ja sitä "uimista " harrastettiin myös vesikupissa...
Tässä koko nelikosta muutama kuva:
Ja Quru torstain punnituksilla (ku keskiviikona unohdettiin). Korkeutta oli sentti tullut viime viikosta ja painoa oli nyt about 3,2 kg, pikkuvaaka näytti jo vaan XXXX..joten siirryimme ison käyttöön.
Tylsää touhua...pistää ihan haukotukseksi.
Tänään Quru pääsee Huldan kanssa leikkimään Huldan reviirille Niittylahteen. Katsotaan kuka tänään sanelee sävelet... :D
Q ei turhia punnitusta stressaile :D Varmaan tietää olevansa sen verta puuhakas pieni mies, ettei ylimääräistä pääse kertymään ;D Voi ku ois kiva nähdä minimies livenä viä pentuna, ehk jossain törmätään .. :)
VastaaPoistaMia: Ois kyllä kiva jossakin törmätä. Ollaan varmaankin Hupun kisoihin tulossa elokuussa, silloin näät minimiehen, joka on jo sit varmaan koipimies! ;D jos olette maisemissa.
VastaaPoista