torstai 28. syyskuuta 2017

Redin agilitykisauran aloitus

Käydäänpä kesän osalta jokaisen shelamin agilityt omana postauksenaan. Aloitetaan nuorimasta päästä. Viime postaukseen mennessä Redihän ei ollut vielä startannut. Möllikisoissa (Terhin ja Räyhiksen tukiepikset) mentiin 15.5. ekana putkiralli ja perään mölliagirata. Siimeksen Pertti oli tuomari. Redi veti hyvin. Palkintojakin tuli. ;)



Ja sittenhän sitä uskaltauduttiin kokeilemaan oman seuran kisoihin 28.5.17. Jalosen Kari tuomaroi. Saldona ekalta radalta 5 (rima), 1.sija, toiselta hyl ja kolmannelta 10:llä 3.sija. Kesäkukat kotiin! ;)
 


Seuraavat kisat Redillä olivat sitten agirodussa. Sielläkin vallan hyvää menoa. Perjantaina 7.7. Viitaniemen Heidin radalla pieni kaatuminen, josta vitonen + pari rimaa lopussa ku ohjaaja ei kerkee ja koira ei vielä osaa satasella edetä eteen... Toisen perjantain radan tuomaroi Mikkilän Sari ja nollavoittohan sieltä tuli! :)


Lauantaina 8.7. jatkui agirotuilu ja Redille Herralan Ritvan radalta rima 5 ja sillä paikka avoSM-finaaliin. Sieltä saatiin kokemusta, sillä ihan liian vaikeita juttuja vielä meidän osaamistasolle, mutta kivaa oli silti. Illalla sitten Allan Mattssonin radalta nolla ja 2. sija. Sunnuntaina vielä open class, jota ei  päästy/ehditty missään harkkaamaan ennakkoon ja huomasin juuri ennen tutustumista, että olen katsonut piirroksesta väärin yhden kohdan.. hups.


Agirodun jälkeen pyörähdettiin Tampereella 18.7. iltakisoissa (samalla reissulla paluu Jerryn kautta). Hyllyjä kolme kappaletta. Kerran Redi palautti itse itsensä keinulle ja toisella minä ja yhdellä radalla Redi lähti ekaa kertaa lapasesta. :D Näissä karkeloissa tuomarina Leena Rantamäki-Lahtinen.



Seuraavat kisat olivat jälleen Mikkelissä 22.7., hyvänonnenMikkeli tai ainakin Redin kohdalla nollaMikkeli. ;) Jälleen Allanin radoille. Ekalta vitonen (kielto/pyörähdys) hypyltä ja tokalta sitten nollavoitto! Sen radan kuvaaminen hiukan keskeytyi ja ohjaajakaan ei keskittynyt lainkaan rataan, mutta Redi hoiti homman kotiin. Kety oli juuri aloittanut itkun meidän vuoron tullessa  ja enhän mie sitten muuta enää kuullutkaan kuin itkun... mietin myös radan aikana, että karkaakohan Redi sinne yms. No ei karannut, mutta taisi kyllä kontaktien kriteereistä luistella. ;)


Kakkosia lähdettiin testaamaan Janakkalaan. Olen päättänyt, että jokaisella kakkosen radalla harjoittelen jotakin juttua, sillä kolmosiin ei kiire. Mieluumin harkataan kakkosissa, sillä osaamispuutteita on paljon, eikä ihme, sillä niin vähän treeniä Redillä on takana. Janakkalasta ei videoita, koska kety ja kepo olivat kotona. Saldona Luomalan Henkalta 2 x hyl ja 10 (rima ja kielto hypyllä).

5.8.17 la oli liki kotikisat, kun startattiin Haminassa Huittisen Harrin baanoilla. Hyllymetrien keräily jatkui. Su Redi oli piirinmestaruuksissa joukkueessa, mutta siitä tarinaa myöhemmin.



Haminan jälkeen pari päivää myöhemmin oikeasti kotikisoihin, iltakisat 8.8. Siimeksen Pertin radoilla. 2 x rimavitonen ja jälleen 3.sijat ja yksi hyl.

 


Sitten pidettiin kisataukoa ajatuksella treenata. Noh, se olikin sitä sienestystä :D

Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja sain ilmottua kisoihin. Lauantaina 23.9. Orimattilassa 3 starttia. Tuomarina Sari Mikkilä tai siis tuomariharjoittelija Satu Laru. Ekalla 20, tokalla jälleen rimavitonen ja kolmannella 10 (Aan ohi juoksu ja vika rima).


Summaus Redin kesästä/alkusyksystä:
1-luokka: 12 starttia: 3 x nolla (=3 LUVAA -> SERT), 3 x 5 (rima, rima, kieltopyörähdys), 4 x HYL, 10 ja 15 (rimoja ja kieltoja hypyillä)

2-luokka: 11 starttia: 3 x 5 (rima, rima ja rima), 5 x HYL, 2x 10 (kielto hypyllä ja rima; kielto Aalla ja rima) ja 20 (kielto putkella ja pari rimaa).

Suunnitelma: Ohjauskuvioiden opettelua ja hyppytekniikkaa. Aivan turhia pelkkiä rima vitosia on tullu jo liika näillä starttimäärillä.. 5/23 = 21,7 % Saati sitten muut rimat muiden mokien lisänä. Tässä kyllä näkyy myös se, että ennen virallisia startteja Redi ei ollut monesti nähnyt edes 40 cm rimoja (olen halunnut säästää nuorta koiraa ja treenattu pääsääntöisesti 35:lla). Nelikymppisiä kun oli jo ykkösissä ja kakkosissa on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, vaikka ajattelin hiukan toisin. Saas nähdä millaisia korkeudet ovat vuoden alusta lähtien, vaikuttaako tuleva sääntömuutos käytäntöihin.

Huippua Redin kanssa on mennä. Pitäisi vaan enemmän luottaa, liikkua itse rohkeammin ja olla itse myös nopeampi. ;D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti