Aloitetaan kesän kuulumiset Qurun tekemästä isosta yllätyksestä. Miehän en ole kisannut (saati treenannut) aktiivisesti Qurun kanssa sitten kevään 2015. Joonaksen kanssa ovat treenanneet syyskuusta ja käyneet ne muutamat skabat. Nyt toukokuussa lainasin Qurua kotikisoissa, jotta sain itselle "juoksua" ja startteja enempi. Heinäkuun J & Q piti taukoa harkoista ja miehän "varastin" Q:n Mikkelin kisoihin sunnuntaille 17.7. parille startille. Nolla ja innokas hyl.
Haminassa kuun lopussa jatkoin "varkailua" ja Kuisma oli ilmoitettu kahdelle startille: saldona tuplanolla ja toinen oli voitto ja sert!
Quru Haminassa:
Kuva: Petri Hiironen / Dog-O-Photo
Eikä siinä vielä kaikki. Viime viikonloppuna tehtiin kahden päivän reissu Jyväskylään. Quru teki lauantaina toiselta radalta nollan ja toisella varasti lähdön törkeästi ja ei saatu hommasta enää kiinni! :D
Sunnuntaina myös ekalta radalta nolla, ja sepä olikin voitto, sert ja FI AVA!! Taitaa Kuisma tahtoa mamman ykköskoiraksi ja siltähän se nyt näyttää. Kesän saldo: 8 starttia, viisi nollaa, sisältää tuplan ja kaksi voittoa!
![]() |
Kuva: Laura Mättö |
Sitten viime päivityksen on ollut myös SM:t, siellä starttasin Vertin kanssa yksilöissä ja Tamicon kanssa KKS:n maxijoukkueessa. Tamicon kanssa ehdittiin muutamat yhteiset startit tehdä ennen Nastolaa, nollia ei tullut, mutta kivaa oli Kotkassa kuin Helsingissä.
Tässä Tamicon kanssa maksien joukkueradalla, tulos 5.
Vertille ei mainetta ja kunniaa tullut sunnuntaina.
Karkasi lähdössä ja siitä rima alas ja pari kieltoakin matkalla.. Mukava viikonloppu hyvässä seurassa, eikä sadekkaan haitannut meitä. :)
Avautumisen jälkeen Vertti kisaili ihan aktiivisesti ja nolliakin sieltä täältä merkintöinä kilpakirjaan. :) Nyt uusi kausi ei ole käynnistynyt Vertillä parhaiten.. Mikkelissä lauantailta yksi nolla ja hyl (kaatui putkessa ja keskeytettiin).
Sunnuntailta ekalta NOLO hyl, johon pystyy vain "verttikahdensanvuottavanhaagivaliosatojenstarttienkisakoira".. :D Karkasi kehästä tervehtimään tuttuja.. ja toiselta 5 (kielto hypyltä).
Haminassa Vertille yksi hyvä hyl (yksi hyppy edestakaisin), rima vitonen ja kaaos hyl (ohjaaja oli jo väsy ja se ei sovi Vekelle..). Siinäpä Vertin kesän kisat, sillä Haminan jälkeen treeneissä Veke kevensi jalkaansa ja seuraavana aamuna vielä pahempi. Onni oli Elmolla sinä päivänä oleva Jerryn aika, minkä Vertti hyödynsi. Hyvin vastasi hoitoon lavan/vasemman etujalan tälli ja tullessani töistä ei liikkeistä huomannut mitään. Silti rauhallista, hihnamenoa pidetty ohjeistuksen mukaan ja Jyväskylän kisat Vertti oli turistina.
Vertti Haminassa:
Kuva: Petri Hiironen / Dog-O-Photo
Ennen SM:iä Jesperkin pääsi takaisin kisakentille sitten pallienpoistoloman/tauon jälkeen. Pidettiin ihan kunnollinen usean kuukauden tauko ja useampi Jerryn hoitokerta, koska kudokset oli eturauhasen johdosta huonossa jamassa. Toukokuussa käytiin sitten muutamat kisat ja pari nollaakin tuli. :) Uusi SM-nollien keruu aloitettiin Mikkelissä ja sieltä saalina tupla! Ei paha.
Jesper Haminassa:
Kuva: Petri Hiironen / Dog-O-Photo
Jyväskylässä Jesper sitten teki myös yllätyksen ja voitti sunnuntain toisen agiradan käynnistäen samalla valiokellonsa!
Muutoinkin alkaa yhteistyö löytyä, pikkumokia sattuu niin koiralle (mm. yksittäisiä rimoja tai hyppyjen ohituksia) TAI ohjaajalle.. (Vertti laulaa P. Hanhiniemen kiisua: "muutkin mokaa..." )
Saanko esitellä "valasohjaus"... olo oli putken päällä sätkiessä kuin "valas kuivalla maalla". :D
Mistä se putki siihen oli siirretty? :D
Jyväskylän reissu oli kyllä huikea niin tuloksellisesti kuin muutoinkin, kiitos ihanat ystävät! Yritetään vielä syksyn aikana tulla sinne reissulle! :) Seuraava kisakoitos on piirinmestikset ensi sunnuntaina Lappeenrannassa. Muutoin kesä on mennyt nopeasti, itselläni oli vain viikko lomaa, mutta onneksi Joonaksella pari kuukautta, joten pojilla oli seuraa ja mahis nauttia kesäkeleistä, sen mitä niitä nyt oli. Uintikausikin jäi jotenkin lyhyeksi. :( Joonas käytti nyt elokuussa koko jengin Jerryllä ja ainoastaan nyt uusinta käynti on Vertillä tulossa syyskuussa. Muut oli (yllättävänkin) hyvässä kunnossa, jopa papparainen. :)
Toivotaan, että seuraava päivitys tulee aiemmin, kuin seuraavasta valiotumisesta, meinaan siihen sitten meneekin vähintään vuosi. :D
Upeeta menoa teillä! Onnea vielä kaikista hienoista saavutuksista! Ja toi putkikömmähdys jaksaa aina vaan naurattaa. :D
VastaaPoistaOli kiva nähdä! Toivottavasti törmäillään tässä syksyn mittaan uudestaankin. :)