sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Odottavan aika on pitkä

Redi kävi sukulaisten kanssa koko kropan läpivalaisussa Vihdissä Tetti Joutsenella 30.1.16.
Otatin taas tutkimukset päästä varpaisiin. ;) Ai miten niin fanaattinen.. ei vaan ihan siitäkin syystä, että jos joskus jotakin tulee, on olemassa vertailukuvat.

No sukulaisilla viralliset tulokset tulivat pian ja Redin tuloksia ei kuulunut ei näkynyt. Sen jälkeen kun muiden selkäkuvatki oli jo lausuttu, soittelin kennelliittoon. Redin kuvissa oli jäänyt tunnisteesta yksi numero pois ja lonkkakuvia ei ollut tullut perille lainkaan. Asia oli jo hoidossa klinikan puolelta, mutta sitten liitossa uudelleen lähetetyt kuvat eivät auenneet, koska siellä oli ollut häikkää 8.-9.2... Saimme ohjeen odotella..

Eilen (lauantaina!?) tuli sitten kyynärien ja lonkkien tulokset. Lonkat b/c ja kyynärät 0/0. Selkää vielä odotellaan. Vaikka lonkkien virallisia tuloksia jouduttiin odottamaan, ei yllätystä tullut, eikä murhetta kirjaimet aiheuttaneet. Kuvannut lääkäri sanoi vasemman olevan avoin ja totesi että a:na ei tule (arvioi b-c/a) ja totesi myös, että elämään ei tule vasen lonkka vaikuttamaan ja täysiä vaan! :) Se tieto riittää! Olen huojentunut sen vuoksi, että odotin pahempaa.. kuten osa tietääkin, olen tuntenut vasemman  lonkan erilaisuuden jo kolme kuisesta lähtien... Olen myös tyytyväinen, että voin rehellisesti sanoa, että agilitylla emme ole pahentaneet asiaa, sillä Redi jos joku on elänyt "pellossa" ja vailla agilityn riemua.  Kauhulla ajattelinkin mitä  ja millainen tilanne olisi, jos olisimme esim. juoksareita treenanneet pienestä asti pallon perään pyrähdellen monen monta toistoa.. Täytyy myös muistaa, että Elmolla samanlaiset kirjaimet ja vielä 11-vee oli sm:ssä ja meno tälläkin hetkellä hyvää (mm. kävi torstaina juoksulenkillä.. ;)). Suurin toiveeni onkin, että Redi on elämänsä varrella monin osin elmo kakkonen! ;) sillä erotuksella, että Empun moottorikoko 1.2 ja Redin 2.0 turboahdettu. :D

Muut tulokset; polvet 0/0, sydän ei sivuääniä, epävirallisesti kuvattuina puhtaat: olat, etujalat, kintereet.  Silmät käydään jossakin vaiheessa tutkituttamassa vielä. :) Lonkatkin kuvautan luonnollisesti jossakin vaiheessa uudelleen, kuten Elmolta. Harmittaa myös, että Redin lonkkakuvat eivät ole niin suorat kuin mihin yleensä olen tottunut. :(

Suurempaa murhetta on aiheuttanut tällä hetkellä laumaelossa tapahtuneet ikävät asiat. Jesperin ja Redin välit ovat hyvin hyvin tulehtuneet. Tai todellisuus on se, että Redihän on kaikkien kaveri, mutta Jesper ei siedä Rediä. Redi siis kyllä puolustautuu (sen verta täpäkkä kaveri), jos päälle tullaan, mutta ei aloita riitoja. Ennen joulua oli ensimmäinen hässäkkä, jossa J kävi Redin päälle syyttä suotta. Muutamia kähäköitä oli, mutta sellaisia poikatappeluita ja päättyivät siihen, että Redi istui/makasi Jesperin päällä. Jesperiä tilanne ei miellyttänyt, päätyä lauman pohjalle... Tilanne kärjistyi kolme viikkoa sitten semmoiseksi kähäksi, että väliin oli mentävä tai huonosti olisi Jesperille käynyt.. heikompi fyysisesti kun on. Samalla tein päätöksen, että nyt lähtee pallit Jesperiltä, kun se oli suunnitelmissa jo vuosi sitten (sain ne tardakin pariin kertaa) Asiaa oli siirretty, koska olin luvannut Jepen eräälle typylle, mutta se homma peruuntuikin ja siitä sain tiedon ennen joulua. Päätös kastroinnista oli helppo. 

Nyt pari viikkoa kastroinnista alan tajuamaan, että Jesper ei ole ollut oma itsensä. Miten sitä ei huomaakkaan, kun asiat muuttuvat pikku hiljaa. Toki onhan tässä ollut muutakin muutosta kuluneen vuoden aikana. Alkaa tulla takaisin se "iloisempi", huomionhakuisempi mamu, joka ei viihdy omissaan.. Tiedä miten kipeät paikat ovat olleet.. :( :( Voi kurjuus. Redi ja Jesper ovat nyt olleet erillään, sillä Jesper ei selkeästi luota Rediin, vaikka itse riidat aloittanutkin. Yhteisillä lenkeilläkin Jesper yrittää tuijotella ja provosoida, mutta ihana Redi ei välitä, menee omia menojaan. Katsellaan kuinka saadaan laumaan rauha palautettua. Jälkikäteen kun asioita on helppo pohtia, harmittaa niin kovin, että vuosi sitten jo emme kastrointia tehneet... :(

Tässä Redin kuvat:
 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti