torstai 15. tammikuuta 2015

Aika

Vuosi 2014 meni, joulu meni, vuoden vaihde meni.. Huh huh, perässä on vaan pysyttävä. Jos nyt en päivitä, niin kohta se on tämäkin vuosi ohi! :D Nyt kun on päivittämiseen sopiva välinekin. :) Meinaan vuoden lopulla vanhalle läppärille oli pakko sanoa hyvästit. Nyt on uusi kone käytössä, jospa se gradukin valmistuisi tänä vuonna (!?). Olisi kai perinteisen aika ja katsoa mitä tapahtui vuonna -14 shelamilaumalle ja pohtia tulevaa.. (tai oikeastaan menevää.. ;D)

Sitä ennen joulun tunnelmia kuvin..
Niin suloinen tonttu
Hiukan väsynyt tonttu
 Tohelot tonttuveljekset...ilmeet kertoo kaiken!





Joulu vietettiin Tuuloksessa maaseudun rauhassa, mutta ihan ei vain perinteiden muodossa, vaan aika paljon saimme aikaa menemään..

Biljardin peluun tauoilla pojat saivat päästellä höyryjään..


Vuoden kävin vaihtamassa Teneriffan auringossa äidin kanssa. :)

 
Paluu arkeen onkin ollut harmillisempi ja samalla vuosi aloitettiin sairastupailulla. Itse loukkasin hiukan varvasta reissussa, mutta siitä näyttäisi selviävän suht pienellä, mutta jo ennen reissua alkanut köhä paheni palattuani ja pukkasi kunnon taudin päälle. Maanantaina sain onteloihin ab-kuurin. Koirarintamallakaan ei ihan tervettä, sillä Quru sai viime viikolla tipat korvatulehdukseen. Agilitytauko ja lepo pojilla sai siis jatkoa. 

Aloitetaanpa viime vuoden katsaus terveysasioista, kun niissä nyt ollaan. Terveys, se juttu mitä niin toivoisi, mutta aina ei vaan toteudu. Itselle oleelliseksi asiaksi on noussut myös virkeys ja jaksaminen, niitä arvostan enemmän kuin aikoinaan, silloin kun ne olivat itsestäänselvyys. "Oppii arvostamaan vasta kun sen menettää" - pitää niiiin paikkaansa. Itse sain menneen vuoden aikana saman lääkityksen kuin Quru ja viimeksi maanantaina kävin lekurissa ja tyroksiinin määrää nostettiin.. noh, ehkä se tästä. Pahempaakin voisi olla. Qurulla kilppariarvot oli keväällä päin honkia (liikatoiminnalla eli liikaa lääkettä, pallien poisto vaikutti ilmeisesti hormoonitoimintaan).  Olo ja arvot (myös verenpaine) saatiin balansiin hyvin ja elämä on jatkunut entisellään. Ihanaa! :) Syyskuun kontorollissa arvot olivat pysyneet tosi hyvinä ja seuraava kontorolli keväällä tai viimeistään syksyllä.

Verttihän aloitti vuoden -14 hammaslekurilla lohkaistuaan viime jouluna P4-poskihampaansa. Maaliskuussa nitkautti jossakin takasensa ja kesällähän se säikytti ihme poskipatillaan meidät kovin, pelkäsin jo pahinta. :( Loppu vuoden Veke pysyi poissa lekurista, toivotaan, että sama meno jatkuisi. Jesperiä vaivasi miesten vaivat loppukesästä eli eturauhanen, muuten nuorukainen oli kunnossa koko vuoden ja toivotaan Jepsukallekkin samaa menoa eteenkin päin. Elmo kävi kesällä hampipuhdistuksessa ja samalla veriarvot tsekattiin ja ne oli kunnossa. :) Pari vuotta aiemmin poistetun P4 kohdalla oli punainen piste, jota availivat, mutta syytä siihen ei löytynyt, mutta ei ole vaivaakaan (vielä) aiheuttanut. Muita vierailuja veteraani ei lekurissa tehnytkään, mikä on mahti juttu! Toivotaan samaa jatkossa. :)

Fysiikasta pidettiin huolta niin omalla hieronnalla, jumpalla kuin venyillä, mutta erityistä ammattilaisten huoltoa vuoden aikana antoivat osteopaatti Ketolan Jerry (maaliskuussa Veke ja Jepe, toukokuun lopussa sekä marraskuussa koko jengi) ja fyssari Kerkelän Hannele. Jälkimmäisen luona kevään aikana Elmo kävi vesijuoksumatolla nostamassa kuntooan. Onhan tuota ikää jo "harrastuskoiraksi" paljon. Katsotaan ehditäänkö tänä keväänä myös. Hyödyksi olisi ja jos rikas olis, niin hyödyksihön se olis kaikille! ;) Niin ja vuoden aikana silmätarkeissa shelamilaumasta kävivät Elmo (CRD), Quru (täysin puhtaat) ja Jesper (yksi hento ripsi vasemmassa silmässä eli Distichiasis todettu).

Sitten harrastustuloksiin tai oikeastaan agilityrintamalle, kun ei paljon muita lajeja meillä ole näkynyt, paitsi veteraani-Elmon yksi näyttely ja Qurun luonnetesti.
VET ERI1, VSP-vet
kuva: Virpi Nieminen
Agilityssa Elmo käväisi SM:ssä, sekä yksilöissä, että joukkueessa. Elmon tavoite täyttyi yksilöissä eli max. 5 s. yliaikaa! :D Realisti kun pitää olla ja asettaa tavoitteet omien ja koiran rahkeiden mukaan. Ajatus on vielä, että Elmo pääsee alkaneena vuonna kisakentille, jos vaan kunto pysyy tuollaisena kuin nyt, mutta sekään ei ole tärkeintä. Pääasia, että laumanjohtaja pitää "nuorison" kurissa ja nuhteessa. :D Tuntuu, että "Elmo - setä jo syntyessään" onkin vaan iän myötä nuortunut ja liikkeetkin vaan paranee. Tärkeintä on se, että hommaa tehdään Elmon ehdoilla eli kunnon ja voinnin mukaan. Jos hyvänä pysyminen edellyttää satunnaista agilitykirmailua ja säännöllistä jumppaa ja voimistelua -se tehdään! Tai jos kunto ja olo vaatii sohvaneuvokseksi siirtymistä, niin sitten se tehdään. :)


 Huom! Kaikki postauksen agikuvat Annamari Sundgrenin ottamia syksyn -14 piirinmestaruuksissa Laukaasta. Luvallisesti lunastettuina esillä. ;)

Vertti osallistui myös SM-yksilöihin ja Jatin joukkuueeseen. Yksilöissä parit kiellot, mutta joukkuerata oli katastrofi hyl.. Muuten agility  on ollut Vertin osalta jo yhteistyötä lähentelevää, mutta välillä on tullut hyllyputkia. Toki joitakin nolliakin on saatu tehtyä. Harmillisia vitosia on myös tullut, jospa tänä vuonna ne jätettäisiin väliin ja muutettaisiin nekin nolliksi? :) Myös sertejä on ollut liiankin lähellä (esim. Tampereella hypäri sert sekunnin sadasosan päässä..), mutta jos ei tuuri ole puolella, niin mitään ei mahda. Odoteltava onnen kääntymistä tai tehtävä paremmin. :)



Quru pääsi myös SM:iin, (karsintoihin olis ollut oikeus, mutta ei menty). SM:ien joukkuepaikan annoin ennakkoon jo eteenpäin ja jättäydyttiin varakoirakoksi (kun kevät oli niin epävarmaa agiaikaa). Yksilöissä kyllä käytiin ja tulos tuli myös Qurulle, yksi kielto. Menestystä ja mammonaa ei siis SM:stä tullut! :D Olihan se mahti kokemus kisata kolmella! :) Saa nähdä toteutuuko joskus vielä uudelleen..

Qurun kanssa kun "agiura" on jatkunut, niin kesän aikana haettiin takaisin nuoruuden intoa ja asennetta. Sheippailemalla saatiin hypyistä jälleen miellyttäviä ja samaa ehdittiin tehdä loppu syksystä myös kepeillä. Matalilla rimoilla haetaan myös intoa. Quru on toiminut oikein  pätevänä "lainakoirana" eli treenikamut ovat sitä testailleet ja saaneet itse harjoitella muuvsseja, ja kävihän parivaljakko Laura ja Quru yhden startin verran virallisissakin. :) "Osa-aikasairaseläkeläinen" jatkaa siis lajia, kunnon ja tilanteen mukaan!

Jesperin agiura oli aivan alussa vuoden käynnistyessä. Vuoden aikana se ehti aloittaa niin möllikisauran kuin virallisenkin nousten (liiankin) nopeasti kolmosiin! Mm. komennushaukkumisen ja todellisen agipalon ja -innon kanssa on hiukan työstämistä ollut vuoden aikana ja ei tässä vieläkään olla ihan siellä mihin pyritään, mutta eihän vielä tarttekkaan. Niin nuori jäbä kyseessä. Ei kukaan muukaan meidän pojista ole tällä treeni- ja kisamäärällä ollut vielä tulipalonlailla syttynyt.. ;)
Niin, ja saahan Jesper shelttiyhdistyksen agility-ykkösruusukkeen! :) Taitaa olla 5! sellainen tähän talouteen! Aina parin vuoden välein on tullut kisauran aloitus, mutta nyt taitaa seuraavaan tulla sitten väliä...


Tilastot:

Elmo: 29 starttia, 16 nollaa ja 9 pappanollaa (55 nolla% ja 86 puhtaus%), 
SM:iin 2015 8 nollaa (sis. tupla)

Vertti: 51 starttia, 12 nollaa (23,5 nolla%),
SM:iin 2015 6 nollaa (sis. tupla)

 


Quru: 26 starttia, 6 nollaa (23 nolla%),
SM:iin 2015 4 nollaa (sis. tupla)


 Jesper: 21 starttia, 7 nollaa (33 nolla%) ja 1-luokasta 3-luokkaan 15 starttia!
Jesper Laukaan piirinmestiksissä syksy 2014
Kuva Annamari Sundgren

Agimotivaatio on tuttuun talvitapaan taas hukassa (taitaa oma terveystilannekkin osaltaan vaikuttaa), mutta eiköhän se kevät ja kesä taas meidätkin treeni- ja kisakentille aja. Hain treenipaikkojakin seuraavalle jaksolle ja jatkan kouluttamista eli vielä ei shelamit kentiltä vetäydy. ;D Itse asiassa vuoden läpi käyminen nosti jo hiukan intoakin. Samaan aikaan meinaa ahdistus iskeä, että aivan liikaa olis asioita joita pitäs osata ja treenata.. Noh, me tehdään se mikä hyvältä tuntuu ja se riittää mihin riittää. Alkuviikosta julkaistut uudet tokosäännötkin nostivat pikkaisen tokointoa teoreettisella tasolla, mutta katotaan yltääkö se käytännössä kuinka pitkälle..:D ja kova on uho omankin kunnon nostamisesta, "kunhan tämä tauti lähtee, niin.." ;D Tuttua?

Alkaneelle vuodelle toivon terveyttä sekä hyvää, iloista ja rentoa laumaelämää shelameille! :) Nautitaan yhdessä olemisesta, lenkkeilystä, sohvailusta, treenaamisesta, kamuista, agissa kisaamisesta jne. Tulokset tulee siinä samalla, ne kun ovat oikeastaan lopulta toissijaista ja sen vuoksi en aseta mitään tarkkoja prosentteja tai nollamääriä.

Kohti tulevaa avoimin, uteliain mielin ja katsein! :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti