Huonot omistajat muistivat vasta tiistaina Vertin synttärit! Vertti täytti viime sunnuntaina viisi vuotta! Mies parhaassa iässä! :) Onnea meidän omalle Virtaselle, samanlaista vauhtisuharia ei toista helpolla löydy! Tänään juhlitaan saunakisan jälkeen perinteisellä nakkimaksalaatikkokakulla! ja pakettia pääsee avaamaan perinteiden mukaan. Tosin sisällön lelusta taitaa nuoriso olla enemmän innostunut.. Eihän sitä enää 5-vuotiaana niin lapseta..;) no, ehkä vähän kuiteskin...
Tänään kisattiin kotikisoissa. Ekaa kertaa molemmat veljekset samassa luokassa. En muista milloin olisin noin jännittänyt ja ollut "jähmeessä". Harmiksi todella pienet kisat ja vain 13 mediä. Vertti aloitti luokan ja Quru päätti. Ekalta yksi rima eli vitonen ja otan mokan täysin omaaan piikkiini!! Olin aivan "jäässä" ja en liikkunut ja luotanut, vaan seisoa pönötin edessä takaakiertovalssissa. Harmi kun ei ole videota (jostain oli jo keponkin helpottamiseksi tänään tingittävä), että voisi itseään ruoskia! Qurulle tuli kyllä tulos, mutta koostui yliajasta ja parista kiellosta - se oli ihan kuutamolla, jotenkin varovainen ja epävarma. Ei mm. lähtenyt kontaktilta ekalla vapautuskäskyllä jne. ihmeellistä varmistuksen varmistusta...
Toiselle radalla oli vaikea saada itselle asennetta ja läksinkin rataantutustumiseen jotenkin "löysänä". Rentous taisi olla kuitenkin hyvästä, sillä Verttihän tekaisi nollan (3.sija). Eli vitosen päähän jäi siis se eli se tuplanolla! Mutta SM-nollia on nyt kasassa viisi! Kokonaisuudessaan Vertti oli kuuliainen, joskin vauhti ei ollut niin normia, mutta siitä viis, kun se teki yhdessä - se oli yhteistyötä kepon sanoin! :) Nyt lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että jatkossa liikun siellä radalla kuten liikun Elmon kanssa. Vertti tekee yhteistyötä ja nyt oma "jäkittävä"liike ja varmistelu syö Vertin draivia. Qurulle puolestaan toiselta hyl, aikas monta estettä ohiteltiin.. En todellakaan alkanut korjailemaan, vaan tärkeintä oli se, että sain Qurun syttymään ja hyvää draivia esille! Tästä jäi parempi mieli, varmasti niin koiralle kuin miulle. :)
Muuten viikkoon on kuulunut lepoa (hihnalenkkeilyä) alkuviikko osteopaatilla käynnin johdosta ja tiistaina viikkotreeneissä Quru ja Vertti kävi alkutestissä (testattiin hiukan esteosaamista), torstaina aamusta Elmo, Vertti ja Quru kävivät Hannelella vesijuoksemassa. Otetaan about viiden viikon kuurina. Torstaina illalla Jesper pääsi ekoihin omiin harkkoihin. Meillä käynnistyi Jatin penturyhmä, missä tehdään hallinta- ja häiriötreenejä, ei siis agilitya. 10 koirakkoa meidän poppoossa. Tehtiin katsekontaktia, kontaktikävelyä ja parit luoksetulot ryhmäosiossa. Yksilöosiossa 3 ruutun menoa ja temppuna (pesu)vatiin menoa. Haastavaa oli kun bestistyttöystävä Loitsu-Loikkanen oli samassa ryhmässä. ;) No ehkä ne kakaratkin oppii milloin saa leikkiä ja milloin tehdään "töitä". Ryhmä siis kokoontuu joka toinen viikko tämän jakson ajan. Väliviikkoina pääsee Elmo agilitaamaan "veteraaniryhmässä". :)
Veteraani pääsikin perjantaina pitkästä aikaa hallille oikeasti hommiin. :) Voi että se oli onnessaan muutamasta pienestä pätkästä ja mie olin niin iloinen siitä tutusta korvia vihlovasta rääkymisestä. ;) Keinukin oli niin nopea, ettei ikuna oo ollut ja puomin jarrrukin oli muistissa. :) Vertti ja Quru päästelivät höyryjä ulos ja helppoa vauhtipätkää sekä muutamat kepit etupalkalla. Jesper kävi leikkimässä.
Nyt vielä lenkille, sitten saunaan ja synttärien viettoon! :D Niin ja onhan se pojilla yhden (Joonaksen mielestä pojat ansaitsis enemmänkin, kun mie koomailin sen riman alas...) hotarin paikka, harvinaista vaan, että sen on tienannut joku muu kuin Elmo! ;) Ehkäpä seuraavassa postauksessa sitten kuviakin sankarista ja illan kemuista! :)
Multa löytyy se Vertin eka rata videolta, laitan linkkiä kun saan sen nettiin. Toista en jaksanut kuvata. Hyältä se Vertin meno näyttää!
VastaaPoista