Voi että oli kivaa! :) Kotikisat. Ah mitä ihanuutta, ainakin näin talvella, kun ei tartte liukastella tien päällä aamu- tai iltahämärässä. Ehti käydä rauhassa aamupäivällä hengailemassa ja näkemässä tuttuja, kannustamassa ja todistamassa hienoja ratoja ja sitä onnea ja iloa, kun onnistuu! Hassua, että jännitän kamujen puolesta enemmän kuin omia suorituksia.
Aamupäivästä pyörähdettiin Jesperin kanssa hallilla ja välissä kotia syömään ja lastaamaan koko jengi mukaan. Kätevä tapa lenkkeilyttää ja väsyttää koko porukka lauantai-illaksi! ;) Elmo luuli olevansa niin kisoissa ja voi että oli intona! ;) Sai kyllä käydä myös hallissa tekemässä muutaman tempun ja teki myös keinun (omalla luvalla) mikä oli hallin seinustalla. Myös Quru pääsi halliin leikkimään (=väsytystä ja höyryjen poistoa), toki Jesperkin kävi hallilla moikkailemassa ihmisiä ja haukkumassa toisille koirille (mörkäily siis muita koiria kohtaan jatkui halliolosuhteissa), mutta jännä että pystyy tekemään hommiaan, vaikka olihan siellä aikas mekkala. Tosiaan kun ei ole "töissä" ja joku toinen koira tuijottaa, niin saa aikaan kiljahtelua...noh, luulen että aika tekee tässä tehtävänsä ja paljon vaan reeniä häiriössä (=toisia koiria läsnä), niin eiköhän se siitä.
Itse kisamies - Vertti. Tuloksena 2 hyllyä, mut ei haittaa. Meillä oli radalla lystiä! Se menee radalla räkäroiskuan kirjaimellisesti! ;) Ennen ekaa rataa Vertti oli niiiiin kierroksilla ettei vähään aikaan ole nähty. Kisat ja vielä kotihallissa! Nähtävästi se kuitenkin pystyy vireensä laskemaan sopivaan moodiin, toki autoin tässä ennen kehään menoa, teettämällä helppoja temppuja, kuten tassun antoa, katsekontaktia yms. Molemmissa pysyi lähdössä, jes! Se oli jo yksi toteutunesta tavoitteista. Ekalta 1 rima alas ja hyl puomin lopusta, liekö tuomari katsoi Vertin peruuttaneen kontaktille takaisin tai sitten pysähtyneen hiekalle? No näkemyksiä voi olla useampi mitä siinä tapahtui, mutta tuomari on kuitenkin se joka nämä asiat päättää ja näin tällä kertaa... Toiselta eka rima alas ja 2 hypyn ohi, muuten ok. Kuumuus kyllä näkyi molemmilla radoilla, meinaan nappas ekalla radalla keppien niistossa kunnolla kädestä ja toisella radalla vastakäännön jälkeen pohkeesta kii...ja rimoja 2 alas, sekin kertoo kierroksilla menosta, sillä Vepahan ei ole mikään rimojen tiputtelija. Yleensä en radalla mieti mitään tai ainakaan en mitään muista jälkeenpäin, mutta eilen ekalla radalla ehdin ajatella ennen keinua "tää on kivaa!". Nyt iski kisakärpänen ja tahtoo kisareissuja myös hyvien tyyppien kanssa! :) Ah, kesää odotellessa. Jotenkin sitä kisatauolla unohtaa miten nastaa se on, siis nähdä kamuja ja kirmata radalla! :)
Ette ois ens viikolla Kuopioon tulossa nyt, kun kisainto on iskenyt? ;)
VastaaPoistaOdotin niin, et nään teiät Jatin kisoissa, mutta oli sittenkin treffit pahan flunssan kanssa. Tästä nyt toivottavasti toivun sit ennen omia kisoja ..
Ei nähny (pieni) iso-täti Oodikaan nyt sit Jesperiä musta tietenkään puhumattakaan. Ja joululahjatkin on edelleen vaihtamatta ;)
Ollaan yhteyksissä!
Meillä on omat kisat ensi viikonloppuna! :) Juu, miekin odotin teitä ja oltiin tosiaan hengailemassa Jesperin kanssa, mutta eihän teitä sit ollutkaan... :( Ja, niin tosiaan, joululahjat odottavat mein häkin päällä tuossa eteiskäytävässä.. heh. Kohta ne on juhannuslahjat ja pojat lahjoo juhannusheilojansa, jotta tytöt näkis niistä sit unta... ;)
PoistaOllaan yhteyksillä! :) Rapsuja koirajengille!!!
Vois joskus kesällä ajella samaan paikkaan kisaamaan ja tietty ottaa noi meidän Kulta-lapset myös mukaan! :)
VastaaPoistaEi ole meidänkään pöhinät ja kiljahtelut vielä ohitse. Häiriötreeniä siis tarvitaan täälläkin.
Joo! Olis kivaa olla samoissa kisoissa ja sellain että aurinko paistaa, on lämmintä, kunnon eväitä, hengailua, kisailua, tsemppausta, rentoa kisafiilistä... :) Ja tottakai veljesten painia! :D tai veljesten puhkuttelua muille... no jos ei sit enää kuiteskaan! :)
PoistaOlis tosiaan mukavaa! Pidetään mielessä ja koitetaan katsoa jotkut kisat kesälle! :)
VastaaPoista