tiistai 25. syyskuuta 2012

Luottaiskohan?

Laukaan kisojen jälkeen ei ole agikisoja ollut, mutta reenitty ollaan koko jengillä. Vertti kävi monen pitkän reenaamattoman ajanjakson jälkeen yksien muistuttelevien treenien jälkeen tokokokeessa Laukaassa (15.9.), koska oli piirinmestiskisat ja joukkueeseen Vepa suostueltiin.. ;) No tuloksessa ei ollut jälkipolville kerrottavaa.. Tuloksesta viis (siis 3-tulos), jos Vertti olis ollut edes oma itsensä, mitä ei todellakaan ollut ja sen kyllä huomasivat (ja kommentoivat) muutkin. Paikkis nollille, kun kolmannella vasta alas, kaukot myös nollille, ei  noussut olenkaan. Vertti oli aivan outo, siis vetämätön ja voimaton..Teki kyllä, mutta kuin hidastusfilmistä.. :( Pisteitä kyllä tuli, mutta minua ahdisti... Ajattelin etukäteen kokeen menevän ennakoinniksi ja sähläykseksi reenaamattomuuden vuoksi, mutta noup. Ero oli kuin yöllä ja päivällä verrattuna niihin muistuttelutreeneihin, jotka tehtiin silloin torstaina. En tiedä mikä oli ja se oli koko sen lauantain aivan vetämätön, vaikka iltaa oli istumassa kamuja ja yleensä Vertti on silloin menossa mukana...

Quru on päässyt nyt omiin tiistaisiin agitreneeihin ja hyvin on mennyt. Vauhtia ja intoa on, kuten arvata voi.. :) Särmänä tekee, eikä ole asiat tauolla unohtuneet. Elmo puolestaan ei ole Laukaan kisojen jälkeen käynyt kuin kerran esteillä ja viime viikko oli ihan kokonaan lepoa lajitreenistä, jumpattu ja venytelty on. Tosin jumpassa alkuviikosta pidettiin lepoa, kun näytti lapa kipeytyvän. E ja Q kävivät torstaina Hannele-fyssarilla. Elmo oli hyvässä kunnossa huomioiden, että syksyllä on nyt useampia startteja takana. Qurukin oli hyvässä jamassa, mitä nyt jumpalla vahvistetaan vasentapuolta toispuoleisuutta poistaaksemme. Jumpat on olleet vielä kevyttä, koska olihan sitä lepoakin pitkästi takana. 

Viime viikolla jätettiin keskiviikon viikotreenit väliin (pidettiin porukalla paltsu), kun flunssa oli kolkutellut jo ovella pari päivää minulla ja edellisenä päivänä käytiin Päivikin kanssa aamutreenit tekemässä Vertin kanssa. Lauantaina sitten osallistuttiin Vertin kanssa Tuulia Liuhdon kurssille Jattilassa. Ekalla 10 minuuttisella tehtiin pätkissä ja meni oikeesti hyvin. Toisen 10 minuttisen aluksi Tuulia käski tekemään nollan. Mielessäni naureskelin, että Vertin kanssa 33 estettä ja nollana.. heh heh. No sehän tehtiin. :) Sitten kokeiltiin eri vaihtoehtoja vielä ja kotiläksynä niisto kepeille koiran tullessa avokulmaan ja itse keppien toisella puolella. Siinä välähti, että tein aluksi "väärällä" kädellä, jolloin laaseri oli väärässä kohdin ja Vertin taipuminen 2-3 -väliin oli haastavaa. Käden vaihto auttoi ja tämä treenataan kuntoon! Kivat treenit ja taas sain kuulla, että luottoa koiraan ja sen osaamiseen...

Tänään käytiin Päivikin kanssa hallilla, oltiin oikein aamuvirkkuja ja oltiin jo lämpälle lähdössä ennen puolta ysiä! :0 Vertti teki pätkissä eilisissä JatPailuissa tuomaroimaani rataa. Taas tuli se esille etten luota! No eikähän se luotto kasva kun huomaan, miten paljon se tekeekin oikein ja osaa ja onneksi on kavereita, jotka toitottavat ääneen uskoa ja luottamusta Verttiä kohtaan!!!  Tehtiin puomilla myös testiä mitä käy jos juoksen täpötäysiä ohi - on offiin pysähtyy ja jää nätisti! :) Ratatreenissä sain kerran tulemaan pois puomilta ennen lupaa huokaisulla, mutta nostin sylissä lappeella ja V meni on offiin ja siitä onnistunut vapautus hämyjen kera. :) Kiva kun saatiin "tehtyä" moka, niin pääsi muistuttamaan. Tätähän ei ole aikoihin taphatunut, että ennen tule-käskyä olisi lähtenyt.

Toisessa setissä tehtiin haastavaa avo ja suljettuakulmaa kepeilla putkelta vauhdilla (verkot alussa), toistoja 2 +2 ja toiset oli sellaisia, että leikkasin "yli" eli vaihdoin puolta Vertin pujotellessa. Kepit on kyllä tämän talven tehotreenin alla ja keväällä me osataan ne mistä ja missä vauhdissa vaan! Lopuksi tehtiin hypylle irtoamista niin, että sinne mennään, vaikka mie lähen toisaalle. Päivikki siis palkkasi hypyn takana pallolla ja mie juoksin toiseen suuntaaan täysiä..

Illalla Qurulla onkin viikkotreenit ja huomenna sitten Elmon ja Vepan. :) Eli agilitya siis ohjelmistossa ja torstaina tokoa, näillä näkymillä. :) Kivaa, koska suunnitelmissa olis Vertin kanssa käydä kokeissa nyt syksyllä, jos vaan tilanne ja aikataulut passaa.. Saa nähdä millaista ohjelmaa ja äksöniä syksy tuo tullessaan... ;) Niin ja viikonloppuna suunnataan Mikkelin skaboihin Vertin kanssa 3 startin verran. Elmo ja Quru saavat tyytyä sparraajan rooliin, mutta sitten viikon päästä pääsevät areenalle itsekkin, ainakin Quru. Elmoa vielä harkitaan, mitäs on tehny nollat kasaan! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti